perjantai 25. heinäkuuta 2008

Vanhenemista ja velkaantumista

Kummasti tuo aika vaan kuluu ilman että kuulumisia kerkeis kirjoitella.
Tosin eipä tänne ihmeempiä, kun ei lomaa tällä kesälle ole tarjolla niin arki on kovin samanlaista.

Viime viikonloppuna ikää karttui taas lisää, tosin viiskymppiset jäi meiltä kuitenkin pitämättä. Velkaa hankin kuitenkin synttärien kunniaksi!
Lauantaina Kimmon innokkaan esityön tuloksena varattiin matka etelään ja karautettiin Tuusulaan :) 3 vuotta ja 110 000 kilometriä uskollisesti palvellut Bora (jätti vain muutaman kerran mut Kuopioon muttei kertaakaan kuitenkaan välille) jätettiin etsimään uutta hyvää kotia ja matkaan tarttui himpun uudempi ja isompi. Avensis, mallia farmari, muutti meille, ja nyt saan Milalle kaivatun häkin takakonttiin ja karvojen imurointi penkiltä jää ainakin hetkeksi historiaan (tai toivottavasti ainakin vähentyy) :) Nyt kun vielä muistas että entisen kutosvaihteen paikalla onkin pakki ja tankkiin laitetaan bensaa eikä dieseliä (talvikelejä odotellessa kun entinen oli vielä nelikko)...
Ja koska etelään oli päädytty, käytiin loput rahat tuhlaa Ikeaan :)

Milan kanssa on ollut pientä hiljaiseloa agin puolella. Tällä viikolla en päässyt kun olin töissä ja kotonakaan ei ole kauheasti jaksettu touhuta. Keinu on edelleen kamalaa Milasta. Ekasta kolahduskerrasta kentällä toipui kotona aika nopeasti ja oma keinu taas sujui, kentälläkin sain seuraavalla viikolla otettua muutaman kerran ihan hyvin. Mutta kerran pääsi keinu kolahtamaan pahasti ja taas pelottaa, kotonakin.... näinköhän koskaan opitaan keinuvarmaksi. Nyt ollaan vähän taukoiltu koko keinusta, katotaan ensi viikolla mitä uskalletaan.
Viimeksi harjoiteltiin hyppyjen ja putkien avulla persjättöä ja täytyy sanoa että en osannu pätkääkään. Aina sain Milan tulemaan joko hypyn ohi tai sitten meni valssiksi. Sinänsä jäi vähän harmittaa kun ei onnistunu, mutta lämmin ilma eikä koiraakaan voi ikuisesti höykyttää tumpelon ohjaajan kanssa niin piti lopettaa kun kerran edes sai sinne päin... opettelemista siis riittää...

Mutta nyt painuttava nukkumaan kun duunivuoro huomennakin, tällä viikolla 6 päivää töitä :( Toisaalta sen tekee ihan mielellään kun sen ansiosta on ensi pe vapaa ja nokat suunnataan kohti Virtoja jo torstaina :) leiriä odotellessa....

-mervi-

Ei kommentteja: