Pohdintaa..

Tässä on nyt pyörinyt niin monta asiaa päässä että alkaa toi isoratas käymään jo liika kierroksilla. Pirusti pitäs tehä päätöksiä. Isoja päätöksiä.

Lähinnä on pohdinnan alla että otetaanko härkää sarvista ja riskiä että ruvetaan rakentamaan. Omakoti, piha ja perunamaa. Tosin perunamaa vois vaihtua vaihtua vaikka aksaesteisiin :)
Tarkottas sitä että pitäs lykätä kämppä myyntiin, toivoa että molemmilla riittää töitä tulevaisuudessakin. Omasta ei huoli mutta toi rakennusala... No niinhän se on että jos palkkahommaa ei ole niin on aikaa rakentaa omaa :) ja kai sitä aina jotain töitä on, ja liiton rahatkin jo hetken auttais jos iskis lomaa pidemmälle ajalle. Ens viikolla pitäs käydä kunnassa ja pankissa. Katsellaan...

Ja jotta ei olis liian helppoa niin mä käyn jatkuvaa sisäistä painia yhden ja kahden koiran välillä. VOI ELÄMÄ!! Meneekö kaksi siinä missä yksi? Olishan niistä seuraa ja niin kuin joku sano ei tarttis jatkuvasti olla ohjelmatoimistona kun touhuavat yhdessä. Mutta entä jos penikka oliskin ihan tuholainen, syö kaiken ja saa Milan hermot raunioiksi? Entä jos ite ei jaksaiskaan kaiken rakentamisen ohella panostaa lapseen ja siitä tulis vapaan kasvatuksen tulos :) Toisaalta Milakin varmaan omalta osaltaan vaikuttais kasvatukseen, jos sille ei kasvaisi noin suuri ego kun olisi joku jota kunnioittaa? Ja olishan se ihana nähdä metsälenkillä kun koirat nauttis täysin siemauksin juoksemisesta ja leikkimisestä. Niinhän sitä sanotaan että ensimmäinen koira muuttaa elämää enemmän, nyt on jo aamulenkit tullu tutuksi ja menot suunnitellaan niin että koira tulee otettua huomioon.
Mä olen päättänyt monta kertaa että joo, kyllä, Milalle seuraa, hyvin se menee. Ja ainakin yhtä monta kertaa että ei... onko nyt liian montaa rautaa tulessa, olisko penikalla parempi tulevaisuus jossain muussa kodissa.. tuskaa...

Kaiken tän pohdinnan ohella ollaan tehty töitä (omat pohtimiset sielläkin viitehintajärjestelmän kanssa..), lenkkeilty (hieman innostuttu juoksemaan) ja aksailtu.
Viime viikolla oli huipputreenit kun ketään muita ei tullu ja pääsi yksin harkkaa tunnin ajan kahden ohjaajan opastuksessa :)
Mentiin rataa jossa oli melkein kaikki esteet, keinu ja kepit sekä rengas jota harvemmin on ollu radalla. Kontaktit puomilla ja aalla super, Mila ei kai ole niistä koskaan hypänny, vielä. Rengas oli alkuun hakua ja meni välistä, mutta parani. Keinu oli ehkä se mitä eniten pelkäsin. Ei olla menty koskaan ennen radalla ja viime aikoina on otettu vielä hihnassa. Eka oli järkky lentokeinu, tuli sairaan lujaa ja huusin pirusti mutta ei pysähtynyt. Tässä vaiheessa ajattelin että kiva, puolen vuoden työ hukkaan. Tän jälkeen ei eka kiivenny ees keinulle, mutta nostin puoleen väliin ja palkkasin keinun laskeutumisen jälkeen. Loppu ajan meni paremmin, houkuttelemalla (irti oli) kiipesi ja keinua hidastettiin laskeutumisessa mutta ei hypänny pois :) Taisi olla ihan hyvä että keinu yhdistettiin muuhun tekemiseen, ei ollu vaan kökköä keinahtelua :) Loppujen lopuksi jäi hyvä mieli keinusta.
Toinen pohdinnan paikka oli kepeillä. Kotona kesällä ollaan menty verkkojen kanssa ja hallillahan niitä ei ole... Kokeiltiin eri tavoilla kun ongelmana oli että Mila jättää pujottelemasta välejä. Parhaiten toimi kun menin noin yhden välin perässä ja käskytin pelkällä äänellä kep-kep-kep. Kun oli ääni sekä käsi ohjaamassa, alkoi kiirehtiä ja jäi taas väliin, pelkällä käsiohjauksella meni kans ok, mutta ite sai olla tarkkana etten sössi rytmiä. Sit kun kokeiltiin että vain menen rinnalla ilman ääntä tai kättä niin pujotteli kaksi väliä ja jäi kattoo että missä oon :) Paras oli siis kun äänellä autoin ilman että sohlin edessä, ainut vaan että aina kääntyi ennen viimeistä keppiä kattomaan missä oon, se väli piti käydä kädellä tyrkkää. Eli mene perässä äänellä käskyttäen, mutta ole tökkää viimeseen väliin, helppoa eikö? Mutta tätä treenataan lisää, ja parempi niin ettei tartte käsi ohjausta, mun ääni kyllä kantaa kauempaakin :)

Treenit antoi myös vähän toivoa tulevasta, päästäsköhän joskus kisaakin?

-mervi-