Nyt tuntuu vähän tökkivän, siis Milan kanssa, tai siis tää meidän kommunikointi.
Mä inhoon eniten sitä kun se ei tule käskystä luo. Tai siis tule kyllä, useimmiten ja mielellään ja saa palkan, mutta ei silloin kuin se olisi ehdotonta.
Porukoitten pihasta oli yks päivä täs juossu tien yli toisen koiran luo, ja ei ollu tullu kun kutsuttiin tai antanu kiinni. Onneksi ei tullut autoja toinen koira ei reagoinu pahemmin ja Czenen perässä juos takas pihalle (ite en siis ollu paikalla)
Aiemmin on multa karannut kans autotien yli kun kävelin porukoille ja Mila irti (kävelytien ja autotien välissä nurmialue). ei tullu kun käskin, oli niin kova kakkahätä että se menee kaikkien asioiden edelle, hätäpäissään pyörii ja tekasee pika pikaa kakan. Mut mun käskyn pitäs olla painavampi kuin hädän (mutta kai se niin on et hätä ei lue lakia, kivaa kun on irti ja menee jonnekin sopimattomaan paikkaa äkistää).
Tänään sit lenkillä pidin taas irti ja hyvin tuli käskystä luo ja aina palkkasin, kunnes aidan takaa haukahti koira ja Mila rähähti sille. No se koira käskettiin aidalta pois ja itse kutsuin Milaa ja lähdin kävelemään pois päin. Tuli kyllä siltä aidalta pois, mutta ei kyllä antanu kiinni. Ei sitten niin millään. Kulki kyllä lähellä kun ite kävelin mutta ei tullu luo vaikka namit oli tarjolla. mä näin jo sinistä, punasta ja vaikka mitä. Onneksi ei tullut muita lisätekijöitä paikalle. varmaan meni 5 min. kun sain kiinni, palkkasin ja hihnaan. Matka jatkui ja taas otin luokse tuloja niin et hihnas, toimi. Koti tiellä päästin vielä irti (pakko mun on luottaa omaan koiraani) ja otin kerran luo, palkka, tuli auto pikanen kutsu, tuli luo palkka ja sit kotiin..
Eli antaa kyllä kiinni ja tulee luo, paitsi silloin kun se olisi ehdottoman tärkeää ja on tehny töllön töitä!
Voi, missä mä teen väärin....:(
Nyt oon ottanu paljon pihalla kesken leikkejen luoksetuloo, ja aina pyydän samalla tavalla sivulle istumaan ja nyt olen lisännyt sen että saan ottaa kaulasta kiinni ennen palkkaa. juuri sen takia että kiinniottaminen olisi normi juttu eikä sitä tarttis paeta. mut miks se ei vaan onnistu sillon kun pitäs? ja ikinä ei olla rankaistu luosetulon jälkeen.
Tottakai ennakoinnilla vois estää tommoset tilanteet pitkälle eikä pitäs päästää irti, jos ei ole varma. Mutta kun se toimii muissa tilanteissa ja aina ei vaan pysty ennakoimaan.. en tiedä auttasko sitten rankaisuna siitä että ei tule luo, että ei huomais vaan kävelis eteenpäin ilman kontaktia, jossain vaihees pyytäis uudestaan ja jos ei edelleenkään kiinnosta totella ei tuu huomiota. tänäänkin tuli siis mukana, ei halunnu kauas musta, mutta ei antanu kiinni. toisaalta usein ne tilanteet milloin pitäs totella on semmosia että pitäs ihan turvallisuus syistä saada kiinni, eikä silloin tommonen huomiotta oleminen onnistu... ja hankala reenata tommosta kun turvallisilla kotialueilla tulee luo....
ahdistaa ja ressaa kieltämättä, yks tärkeimmistä asioista ei onnistu :(
-mervi-
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
Kyllä se siitä, no hätä, harjotusohjelma vaan laatien joko omin neuvoin tai jos tuntuu, että haluaa apuja, niin asiantuntijan avustuksella.
Mä kerran pohdin blogissa sitä miks länderi toimii toisissa tilanteissa ja toisissa ei (ehkä luit, ehkä et) ja päätelmissäni oon tullut siihen tulokseen, että mitä enemmän luottaa sitä paremmin kaikki toimii ja toisinpäin. Kierre lähtee kuitenkin helposti molempiin suuntiin ja siitä on joskus vaikee päästä irti.
Tsemppiä!
Oppia ikä kaikki. Jospa se siitä harjoittelemalla.
Meillä ehdoton sana on SEIS. Ja sitä on harjoiteltu hihnassa ja ilman ihan pennusta asti siis. Ja harjoitellaan tai käytetään joka päivä, vaikkei juuri muita käskyjä tulisikaan. Riittävän tiukalla/napakalla äänensävyllä kun sanon, niin Hugo pysähtyy kyllä, vaikka olisi kova hätäkin (jolloin ei siis luoksetuloa tai mitään muutakaan käskyä tottele). Mutta tuosta ei ole luistanut kertaakaan. On minusta hyvä, että jollain saa koiran pysäytettyä vaaratilanteissa juuri. Vaan voihan se tulla vielä päiväkin, ettei tuokaan komento mene yli muun touhun... Mites muilla?
*köh köh* Tuota noinniin *punastus* Mulla on yksi kappale terrierejä joka tottelee vain silloin kun tahtoo. Sillä ei ole yhtään mitään ehdotonta käskyä ja jos sen päästää irti saa miettiä etukäteen kolme varasuunnitelmaa mitä tehdä jos se päättää olla tottelematta. Et silleen... Kaduttaa kun ei ole pennusta asti tahkottu luoksetuloa Onnin kans.
Amandan kanssa yleensä kova kiljaisu ja jalan polkaisu palauttaa korvat, mutta eipä sekään mikään satavarma ole. Kujekin on viime aikoina alkanut harjoittaa korvattomuutta. Mä en osaa opettaa asioita täysin ehdottomiksi. En tiedä mikä menee vikaan, mutta ihan ehdotonta meillä ei oikein mikään ole. Mun reagointi asioihin on niin hidasta, että jos jotain tapahtuu en ehdi sanoa mitään.
Koska noi ei ole mitään satavarmoja otuksia mä pyrin vaan ennalta ehkäisemään tilanteet. Amanda saattaa lähteä moikkailemaan koiria ja rusakkojen perään. Mutta jos vaivautuu katsomaan vähän sen perään, niin siitä pystyy lukemaan, että se on havainnut jonkun asian ja kutsumaan sitä ennenkuin se lähtee. Sille syttyy sellainen "havaitsin jonkun asian, harkitsen sen tutkimista" -lamppu päähän. En ihan aina huomaa näitä juttuja, mutta yleensä vapaaksi päästäessäni tarkkailen ympäristöä ja koiria paljon tarkemmin kuin normaalilenkeillä.
Kiitos kommenteista, ehkä tämä ei ole niin epätoivoista kuin eilen tuntui, mutta huolestuttavaa tietyllä tavalla silti että se viimeinen sana ei ole aina minun.
Kipa sanoi molemmin puolisesta luottamuksesta ja silläpä yritänkin luottaa ja laskee Milan irti, koska toisen puolista luottamusta ei voi saada jos ite ei luota. Ja toisaalta oma käytökseni tilanteissa varmaan poikkeavaa, kun alan hermostumaan..
Olen harkinnut pitäisikö opettaa uusi käsky, esim SEIS ja kerrasta täysin ehdottomaksi, vinkkejä koulutukseen Sanna?
Adeina, kyllä mullakin on silmät selässä ja korvat höröllä kun Mila irti lenkillä, ja ikinä en laske irti jos kävely ja autotien välissä ei ole nurmialuetta, mutta mitä silloin kun ennakointi ei onnistunut...
Sepä siinä on, että kaikkea voi sattua just sillä hetkellä kun ei silmät oo oikeassa kohdassa tai joku pieni merkki on jäänyt näkemättä. Mä oon ite ihan järkyttävän hajamielinen. Tänäänkin mulla oli Kuje ja Amanda välillä ihan hukassa näköpiiristä kun en osannut yhtä aikaa seurailla koiria ja puhua. Enpä siis ehtinyt reagoida siihen, että Kuje säntäsi moikkaamaan ohikävelevää ihmistä. Toisaalta koiratutkani havaitsi läheltä menevän koiran jo kaukaa ja siinä vaiheessa paimensin nopeasti omat koirat luokse. Samoin oravan nähdessäni otin Amandan tässä-käskyn alle ja kuljetin sen nopsaan siitä ohi.
Mä olen huomannut, että siinä vaiheessa kun mä oikeasti hermostun, niin Onni joka muuten on korvaton tottelee. Kai paniikki mun äänessäni, jotenkin osuu sellaiseen hermoon joka saa sen tottelemaan. Amandaa mä oon varmaaan kerran huutanu hätääntyneenä ja silloin ei se meinannu antaa ttaa itseään kiinni. Mun piti ensin rauhottaa itseni ja kutsua sit lirkunlirkun-äänellä.
Mäkin luen mielelläni Sannan seis-harjoituksista lisää :)
jep, kirjoitin tosi pitkät litanniat, mutta ne hukkui johonkin. Hmm.
No, en ehkä ole tosiaankaan oikea ihminen neuvomaan koirankoulutuksessa, meillä on eka koira. Mutta Kipan ansiosta meillä tämä on opittu, hän sanoi silloin joskus, että jos ette mitään muuta koiralle opeta, niin pysähtymään käskystä turvallisuussyistä.
Pennusta asti mentiin lenkeilläkin seis-käskyä joka kohdassa ja vähän väliä. Tien reunoissa, suojateillä, aina kun pysähdyttiin. Sitten pikkuhiljaa vapaana, kun luottamusta tuli, lähinnä meiltä Hugolle. Mutta pysähtyminen piti aina tapahtua, kun seis sanottiin. Jos ei muuten, niin tarpeeksi tiukasti ja useita kertoja peräkkäin hokemalla, just niinku ei saa, mutta meistä pysähtyminen ja yhdistäminen käskyyn oli ehdotonta. Samoin myös alistuminen sen käskyn kanssa, ei tosin usein ole luiminut, mutta joskus silloin murkkuiässä kuitenkin. Sitten kun käsky on hallussa, sitä toistellaan vaan joka päivä sopivissa tilanteissa. Sitten seis-paikka -käsky on meillä se, jolla pysytään myös paikoillaan ja nykyään riittää pelkkä sormella näyttö. Meillä palkkaus oli sinällään helppo, koska Hugolle on aina kelvannut palkaksi myös kehuminen ja hyvä-sana, ensiksi mentiin myös nameilla. Siinä ehkä ne tärkeimmät, mitä jo aikaisemminkin kirjoitin, toivottavasti nyt näkyisi. :) Ja sanoisin, että kysykää vaikka Kipalta tai joltain muulta koirankouluttajalta, nämä on meillä vain maalaisjärjen kanssa menty läpi. :)
Onnistumista! :)
Nii, tohon luoksetuloon tai -tulemattomuuteen teini-iässä meillä auttoi ainakin se, että kun ensin olet pää punaisena huutanut, että tänne! eikä koira tule, niin menin puun taakse piiloon tai lähdin ihan pokkana kävelemään eri suuntaan (oli meilläkin siis luoksetulemattomuutta). Joskus piti kävellä 10 metriä ja koira oli vieressä, joskus jopa 100 metriä, mutta aina se sitten lopulta tuli, kun huomasi jääneensä yksin. Sitten vain iloisesti kutsutaan luo ja palkataan luoksetulosta. Joskus meni viisikin kertaa peräkkäin, ettei tule luo/anna ottaa kiinni ja aina vaan lähdetään eri suuntaan. Sama auttaa, jos koira kiskoo hihnassa, täyskäännös ympäri ja täysin eri suuntaan, vaikkei se olisikaan suunnittelemasi lenkin oikea suunta. :) Ja taaskaan en tiedä, miten metsään nämä neuvot menee koirankouluttajan mielestä, mutta meillä ainakin toimi näin. Korostan, meillä. :))
Joo, kyllä kakkahätä vie koiralta korvat. ;-)
Meillä on ollut Peetu kanssa yksi tilanne, jossa poika ei tullut kutsusta luokse: rusakko meni ohi ja Peetu hirveätä vauhtia perässä. Kauhutilanne, mutta nyt olen vain huolellisempi missä päästän koirat irti (ei autoteitten lähellä enää ikinä, vaikka kuinka luottaisin niihin).
Molempiin koiriin on tehonnut myös se, etten ole niitten perässä juossut, vaan ne ovat itse joutuneet huolehtimaan ettei mami katoa näköpiiristä: voin mennä niitä kutsumatta jonnekin noin vaan, vaikka kodin ulko-ovelle takaisin ja kappas vaan sieltä ne koirat tulevat perässä kiltisti.
Kyllä se palkkaaminen auttaa myös, ehdottomasti. Oman ihmisen luoksetulon pitää olla koiralle paras juttu maailmassa.
Kyllä se siitä! :-)
Heippa!
Tosi hyviä kommentteja kyllä tullut. Minäkin harrastin paljon Hepun ollessa pieni tuota puun taakse piiloutumista ja välillä vieläkin muistutuksena, että Hepun kuuluu pitää minua silmällä.
´
Mervi, toi on tosi hyvä lisä siihen luoksetulo-kiinniottamis juttuun, että luoksetulossa otat myös pannasta kiinni ja palkkaat ja sitten taas vapautat, hyvähyvä!
Lisäksi tuli vielä mieleen tuosta käskyn tekemisestä ehdottomaksi sellainen, että mun mielestä on tosi tärkeää harjotella käskyä ensin kotona, jolloin voi olla SATAVARMA että käskyä noudatetaan. Sitten vasta siirtää käsky omalle pihalle, sen jälkeen remmilenkille ja vasta kun käsky on koiralle aivan selvä, niin sitten vasta vapaa-lenkeillä. Itse ajattelen niin, että mitä useammin koira ei tottele "ehdotonta" käskyä, sitä heikommaksi käskyn merkitys menee.
Meillä paikka-käsky on ehdoton AINA. (Tarkoittaa että jätän koiran paikalle, en siis pysäytä vauhdista) Se on sellainen varakäsky, jos tulisi joku hätä, että koiran olisi ehdottomasti ja esim.turvallisuussyistä oltava paikallaan. Nykyisin olen lisännyt treeniin myös häiriöt.
Mutta alkuperäiseen asiaan... :) Kyllä mäkin muistan, että nuorempana oli noita juttuja, että enpä anna ottaa kiinni-lällällää, mutta ajan kanssa ne ovat poistuneet. Taisi mullakin olla kerta jos toinenkin harmaita hiuksia... Uskon että saat luoksetulon entistä vahvemmaksi juuri noita keinoja käyttäen mitä olet jo tehnytkin:)
Terkkuja isi-ukolta joka on tänä kesänä alkanut uimaan...se on niiiin ihanaa:)
Lähetä kommentti