Päivälleen vuosi sitten ajeltiin kotia päin anttolasta sylissä pieni tärisevä koira. Sitä hetkeä oltiin odotettu, mietitty, toivottu ja jännitetty pitkään. Muistan kuinka Anne antoi mulle tutun hajuiseen peittoon käärityn tärisevän pikku pennun, jonka sydän läpätti ja katse oli pelokas, mihinkä tässä joudutaan... kotia.
Nyt tuo sama karvaturri nukkuu aamuisin kainalossa (hieman olen lipsunut, mutta sillä saa kivasti siirrettyä herätystä puolesta tunnista tuntiin eteenpäin), hyppii riemusta kun tulee kotia... pikku pirpanasta on tullut meidän koira :)
Pikkasen kokoa kasvettu vuodessa :)
-mervi-
1 kommentti:
Olipas ihanasti ja kauniisti kirjoitettu! :)
Lähetä kommentti