perjantai 9. marraskuuta 2007

Möllikisoja ja muita touhuja..

Juu, hetki on menny taas viimepäivityksestä. Käyköhän täällä enää ketään lukemssa kun kerran kuussa tulee jotain...

Kovin koulupainotteista on edelleen, nyt onneksi helpottaa. Tai helpottaa ja helpottaa, Kuopiossa ei tarvitse käydä joka päivä mutta lopputyö tehtävänä, nyt olen sentään jo aloittanut. Olisko jo 5 sivua!!!

Jotain koiratouhuja on keretty vaikka peruslenkitys on hävettävän pientä. Varsinkin kun pimeä tulee 4 jälkeen, metsälenkit jääny väliin. Tallillekaan en ole uskaltanut ottaa mukaan kun siellä häädetään rottia myrkyn avulla.

Pariviikkoa sitten kävin Kuopiossa (ihan kun en koulun puolesta sinne tarpeeksi aja) viikonloppuna kuuntelee pienimuotoisen koirien ea ja hieronta luennon. Tilaisuuden järkkäs Kuopion russeli porukka ja luennon piti koiranomiksi opiskeleva russelisti. Parin tunnin luento monisteiden kustannus hintaan. Käytiin läpi perus ea-juttuja, myrkytyksiä ym...
Siellä oli yksi nainen jonka koirille oli kyllä sattunu kaikki mahdollinen, mutta ilmeisesti koirat elossa vielä. Russeli oli nielly solmuluun niin että toinen pää tuntu kurkus ja toinen mahas, sai vedettyä sen pois, sama koiruus (ilmeisesti) oli syöny kärpässienen, kokonaan ja valkoisen eli sen myrkyllisemmän. Yhtä koiraa oli purru käärme (kaiken kaikkiaan sen koiria oli kai kyy purru 8 kertaa) ja koira syöny sen käärmen sen jälkeen...kaikki kuunteli kauhulla kun se kertoi "esimerkkejä"..
Lopuksi käytiin hierontaa ja venyttelyä. Luennoitsija kannusti hieromaan koiria, mitään haittaa siitä ei olisi. Ja venyttely tekisi hyvää. Milaa olen vähän yrittänyt, hieroa, tai sivelyä miten vaan, antaa kyllä tehdä, mutta kun yritän venytellä niin ei rentoudu... Pitäis jatkaa harjoituksia että antaisi mun venyttää eikä jännittäisi vastaan.
Kiva luento oli, joskus vois mennä ihan hierontakurssille minne saisi ottaa oman koirankin mukaan.

Viime viikonloppuna harrasteltiin oikein molempina päivinä. Lauantaina oli Pieksämäellä mätsärit, ja pitihän meidän mennä avustamaan omaa seuraa. Hallissa pidettiin ja oli aika kylmä. Mila ei seiso kunnolla kylmässä, vaan häntä koipien välissä kyyhöttää. Siihen olin tyytyväinen että sain ravaamaan kehässä (peitsaa edelleen kauheen herkästi, aika lottoomista saanko ravaamaan) ja Mila keskitty muhun eikä etsinyt maasta nameja tai haikaillu muuta toimintaa tutussa hallissa. Menestystä ei niitetty vaikka punainen nauha saatiin. Luokat oli vaan pennut, yli 10 kk ja veteraanit, koon puolesta kaikki ole siis samassa sarjassa. Tuomari oli tykästänyt selkeesti isoihin koiriin kun 4 parasta punasista oli vihikoira, suursnautseri, rotikka ja joku vinttikoira... oli kuulemma rotikkakasvattaja (ei mitenkään läpinäkyvää että pikkukoirat ei silmää miellyttänyt :)
Se suursnautseri oli kyllä ihana, 10 kk ikäinen uros, tohottaja ja tosi leikkisän oloinen. Semmosen mä haluisin jos joskus on iso koira.

Sunnuntaina käytiin sit möllikisoissa :) meille alkeiskurssillaisille oli erikseen oma mölli-mölliluokka, tais olla 7 estettä lähes samanlainen kuin oltiin samalla viikolla harkoissa tehty. Hyppy-hyppy-puomi-hyppy-hyppy jonka jälkeen valssi-putki-hyppy. Olis voinu kyllä olla jotain vähän haastavampaa, johon ois pitänyt tehdä joku oma ratkaisu. Ihan kivasti meni, kaks kertaa mentiin rata ja molemmat kerrat virheettömästi (puomille palkka kädestä) ja toisiks nopeimpia oltiin. Kiva oli että agilityä pääs ottaa toisen kerran viikossa, maksulliset harkat oikeastaan.

Tällä viikolla agilityssä oli yksittäisiä esteitä. Kepit menee jo hyvin, kotona on 12 ja välttämättä ei tartte joka väliä osottaa kädellä enää. Harkoissa on vaan puolet ja ne meni pelkällä käskyttämisellä. Pussi meni kans eka jännäämisen jälkeen hyvin. Aika hitaasti tulee läpi mutta vauhti parani joka toistolla. Renkaalle hakee jo kans kivasti. Nyt olen käskynä korostanut rrrrrengasta enkä käyttänyt hyppyä tai muuta. Tosin siivekkeet on ollu esteenä aina ettei pääse ohi hyppäämään (siis kehikon ja renkaan välistä). Yksittäisen hypyn avulla harjoiteltiin odottamista, kävin palkkaamassa useasti ja välillä pyysin hyppää. Kyllähän se tietty tuossa pysyy, vaikka meinaa joskus harjoitusten yhteydessä karata. Ehkä mä iten hermoilen niissä tilanteissa ohjausta valmiiksi ja se saa Milan ennakoimaan.
Yhtenä esteenä oli A. Se on meille aika vaikee, tai siis Mila menee hyvin yli mutta tulee hidastamatta suoraan alas. Nyt olen ottanut makupaloille alusta jos hahmottas paremmin että namit oottaa alhaalla ja siihen olis pysähdyttävä. Mutta tulee alas asti ja hyppää kontaktilta sivuun syömään namit. Ei siis pysähdy takajalat kontaktille. En tiedä ei kai sitä olis pakko niin opettaa, mutta musta tuntuu että se olis selkein mulle ja Milalle, takajalat kontaktilla ja vasta luvan kanssa pois. Lopuksi otettiin niin että nostin alastulolle suoraan josta hitaasti kädellä vetäen saatiin se pysähtymään kontaktille oikein. Ehkä mä näin yritän nyt sille jankuttaa sitä että siihen pysähdytään ennen kuin otan koko estettä. Ainut vaan että toistoja tulee kerran viikossa treeneillä vähän. Isille olen vihjannut A:n rakentamisesta, tai oikeestaan se lupas jo mutta vielä ei ole toteutusta näkynyt. Jospa talven aikana saisin treenattua kontaktia..
Parasta antia treeneissä taisi kuitenkin olla se että sain Milan pysymään kontaktissa koko ajan vaikka vieressä toiset koirat suoritti toisia esteitä ja Mila oli irti. Erittäin hyvää harjoitusta :)

Mut et semmosta, kierimistä edelleen harjoitellaan ja nyt sujuu molempiin suuntiin jotenkin :) Jykylän näyttely ois ens viikonloppuna ja ilmottautuneita ländereitä on 16!!! taisi siihen mennä meidän mahikset pärjäämiselle :) Tuomarikin oli vaihtunut saksalaisesta unkarilaiseen. Käydään kuitenkin onneamme koittamassa. Vähän jännittää saanko ravaamaan ollenkaan ja mitäs Miltsu tuumaa sisänäyttelystä.

-mervi-

2 kommenttia:

Kipa kirjoitti...

Voit vähentää Jyskälän 16 kaks, nimittäin kromfohrinkarvattomat Aasa ja Viivi eivät saavu paikalle, käytin hyväkseni tuomarinmuutoksen oikeuttaman peruutuksen, turha noilla pohjavilloilla on tulla paikalle pyörimään...

Lykkyä pyttyyn Jyskälään!

t. Kipa &kööri

Anonyymi kirjoitti...

Onnea hienosti menneestä möllikisasta! :) Siitä se lähtee! Ja tsemppiä näyttelyyn ja tottakai te pärjäätte, Milahan on niiin ihana! :)

Niin ja tietty vielä energiaa loppu työn tekemiseen!


t.Anne-Mari ja Heppu