perjantai 28. maaliskuuta 2008

Laiska? myönnetään..

Jep, täytyy myöntää että musta on tullu superlaiska blogin päivittäjä. Päivät menee duunis ja hyysätes elukoita ja illat lukiessa muitten blogeja...

No nyt kuitenkin aattelin jotain meidän kuulumisia kertoa...

Alotetaan Milasta, se kai ehkä teitä eniten kiinnostaa?!
Se voi hyvin. ja seuraavaan aiheeseen... ei vaan, siis voi kyllä hyvin, ei mitään ihmeellistä, juoksuja olen odotellut, ekat tuli reilu 6 kk iässä, toiset 179 vrk päästä ekoista ja nyt ootellaan kolmansia... sais tulla.. tai ei me niillä juoksuilla varsinaisesti mitään tehdä, mutta olisivat sitten pois päiväjärjestyksestä taas hetkeksi. Pissaillaan ja merkkaillaan joka lumikökkö ja hieman on ruuan kanssa nirppaillu, ehkäpä ne sieltä.
Olis vaan kiva että ne olis aika säännölliset jos joskus pentuset tulis meille ajankohtaiseksi..

Pentusista puheen ollen kävin tuossa pari viikkoa sitten suorittamassa hyväksytysti Kasvattajan peruskurssin. Kuopiossa järjestettiin viikonloppu rupeamana luennot joilla kävin kuuntelee. Ei muuten nukuttanut yhtään niin hyvin kuin koulun luennoilla!!! Paljon tuli uutta tietoo mutta vielä jäi enemmän ite selvitettäväksi siihen hetkeen kun pentuset tulee enemmän ajankohtaiseksi. Porukkaa kurssilla oli paljon, reippaasti yli sata. Ja osa oli aika konkareita jo koira-asioissa ja pennutuksissa, ei aina oikeen tiennyt ees mitä kysellään.. ja osa oli sit niitä jotka oli puhtaasti vain mielenkiinosta paikalla ja joille omat pennut on vasta tulevaisuutta... mutta sovussa siellä kaikki istuttiin ja kuunneltiin luentoja.
Eli nyt pitäis vaan sit allekirjoittaa kasvattajasitomus ja laittaan kennelnimi hakemus vetää, tai siis ainakin keksiä nimi vaihtoehdot. Meillä ei taida toimia länderi piireissä perinteinen omistajan ja koirien kaksi ekaa kirjainta... Memi tai Mime. No katellaan mitä keksitään ja mitä mahtaa jotkut isot herrat sitten aikanaan hyväksyä. Pentusia on ajatus tasolla ajateltu aikasintaan vuoden tai puolentoista päähän. Ja sitä ennen toivon epilepsiatutkimuksesta tulevan jotain tietoja ja niin, pitäis myös keksiä miten ihmeessä sitä järkkää itelleen sen 8 viikkoa lomaa.

Niin, tai mistä sitä tietää onko tulvaisuudes työtilanne mikä, että tarviiko miettiä miten sais lomaa. Farmaseuteille töitä on kyllä, mutta tää mun komppania ei järin helpolla liiku lähemmäs niitä kaikkia avoimia paikkoja. Pari viritystä tässä on tekeillä, ehkä ens viikolla ollaan jo viisaampia. Yks jäi meiltä töistä mamalomalle eilen. Tosin sijaisuutta ei apteekkari mulle aiemmin luvannut, nyt pitäs tingata paikkaa uudemman kerran. Ainut vaan että meidän apteekkari laskettiin viikko sitten maan mustiin multiin. Kaikki kunnioitus hänen muistolleen. Mutta niin, kovin on monta kysymysmerkkiä töissä tällä hetkellä...

Töistä puheen ollen. Onkohan niskat/selkä sillon jumis jos katsoo alaspäin ja sattuu sääreen? Koneella istuminen + ilmastointi ei taida tehdä terää mun niskoille (ja tää sohvalla rönöttäminen kannettavan kanssa varmaan parantaa ainakin).. Saiskohan itestään niin paljon irti että kun eka vapis viikolla parin viikon päästä niin menis hierojalle?

Vapaista puheen ollen, vituttaa.
Esitin kesällä muutamat viikonloppuvapaa-toiveet. Kesäkuussa Pieksämäen näyttely, se lauantai kai nyt onnistuu. Seuraavana viikonloppuna Agi-SM varkaudes, sanoin että voin olla la-aamuna töis jos ilta ja su vapaa ja mitä mulle napsahtaakaan: la ilta + sunnuntai. Kiitti v...sti! No, ehkä pe silloin vapaa ja eikös silloin jo kisat varkaudes? Tahtois kovasti nähdä länderi väkeä...
Sit heinäkuussa olis Mikkelissä näytelmät, ei mitään tietoa saako vapaata. Ja elokuun alussa länderi leiri ja siihen pyysin pe-su... ja mitä mulle sanotaan: todennäköisesti pe ei ainakaan onnistu! Kiitti v...sti!
Tulkaa siis kaikki kesäkuussa tänne näytelmään meitä tapaamaan!!!! kun me ei pr...le mihinkään päästä!

Agilitystä puheen ollen, viikottain edelleen treenailtu kun ei niitä juoksujakaan ole kuulunut. Tosin viime harkkojen tilalla oli talkoot, mitä ei meille etukäteen infottu. no tulipahan porukkaa paikalle ehkä paremmin ja kerettiin lopuksi kuitenkin ottaa joitekin yksittäisiä esteitä. Kepit meni hyvin, lähtee jo hyvin itsenäisesti pujottelee. Rengas meni kans jees, kerran hyppäs päin kyllä, ja muutaman kerran meni väärästä välistä. Tarvitsisi siis lisää vahvistusta, ehkä isi pääsee rakentaa kesäksi... Hypyt jees, mentiin 4 hyppyä ympyrällä, tulee hyppyjen välissä aina sisemmäksi mun lähelle ja käskyllä taas menee hyppää. Paremmin menee kun ohjaan riittävän selvällä kädellä ja en ala ite edistää.
Aiemmissa harkoissa on nyt ollut aika paljon ohjausharjoituksia, jotka sujuneet vaihtelevalla menestyksellä. Välillä luulen liikoja Milasta ja omasta ohjauksesta ja en ohjaa loppuun asti. Pitäisi vaan malttaa tehdä asiat kunnolla, eikä pitää turhaa kiirettä. Ei hyödytä yrittää koiran edelle jos omalla hätiköimisellä saa sen esteiden ohi. Idiootti. Kai se joskus tästä... ehkä... tai sit ei... :)

Mitäpä muuta. Lunta on taas aika hillittömästi. Niin kuin kai kaikkialla keskiviikon jälkeen. Mä oon ootellu että kelit lämpenis että sais nyppiä tuon turjakkeen. Lämpeni tai ei niin nyppiminen aloitettu. Toinen korva, posket, jalat ja perse on suhteettoman muhkeet verrattuna kroppaan tällä hetkellä. Kyllä loppu koirakin ohenee viikonlopun aikana, jos käsi kestää. Ja kylkiluut paistaa, pitäis saada vähän massaa pieneen. Vaikka syö jo painoonsa nähden isoja annoksia. Auttaisko ihan öljyn lisääminen ruuan sekaan? Mä olen super huono tekemään mitään omia sävellyksiä aterioihin, nappulaa vaan kippoon ja napaan. Ja olen myös todennut että kovin on herkkämassuinen Mila, ihan pelkkä riisi ruuan seassa useampana päivänä peräkkäin saa toisen oksentamaan... Eli jämäherkkuja tarjoillaan harvakseltaan.

Että tämmöstä meillä tällä hetkellä. Odotellaan kevättä, juoksuja, työjuttuja...
ja nyt painutaan petiin. Kimmo ei ole kotona ja taitaa Mila päästä mamman kaikkuun... ei saa kertoa kellekään :)

-mervi-
ja juu niitä kuvia laitan joskus...

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Arvelinkin ettette olisi kevätpäivillekään tulossa, taitaa olla vähän turhan pitkä välimatka tänä vuonna teidän näkökulmastanne... Mutta onpas ikävä työnantaja kun ei ymmärrä länderileirin tärkeyttä, kummallista.;) No, mutta jos saisi sinne perjantaille ees aamuvuoron, niin voisittehan lähteä töiden jälkeen, vaikka tokihan siinä menee perjantain tapahtumat melkein ohi. Päiväseltään käymistäkin ajattelen taitaa taas tulla vähän liikaa matkaa, vai? Tosin en itsekään tiedä mikä tilanne on silloin, kun nyt saisi edes ensin nämä opinnot vihdoin pois alta.

Mekään ei olla missään näyttelyissä käyty vielä tänä vuonna, kun kai sitä joskus on pakko vaan asettaa muut asiat etusijalle.:) Huhtikuun Lahden kv on tän vuoden ensimmäinen. Agikisatkin siintää haaveissa, mutta ei mitään toivoa vielä, kun muutama este yhä tökkii. Eikä meillä oo aikaa niitä treeneissä käydä hiomaan, ja itsenäisesti on ehditty hallille harmittavan vähän. Ja nyt oli juoksutaukoakin, Vandalla ne kolmannet juoksut loppuivat juuri, pari viikkoa "myöhässä" alkoivat sillä. No, ehkä joskus vielä...

Mutta toivottavasti nyt jossain nähdään.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kun muitakin veetuttaa työasiat... Mua kanssa ottaa tällä hetkellä niin pannuun että kohta kiehuu ihan oikeasti yli... Meillä on päivystys 3. viikonvälein eli silloin ollaan koko viikonloppu auki ja arki-illat on klo 20 asti. Eikö tietty päivystysviikonloput osu SM-kisoihin (niin ja pitäisi itte sinne osallistua...) sunnuntain yksilööb varmaankin pääsen mutta ei taida olla toivoakaan joukkuekisaan pääsysttä (lauantaina) sitten seuraava on agirotu viikonloppu, great!. Rupea nyt joka 3. viikko päivystyksessä pyytämään vapaata ja hännänhuippuna on MM-karsinta viikonloppu! Ei kerta kaikkiaan oo mitään mahkuja päästä sinnekkään kisaamaan :( Paskat sanon mä! ja kiitos kun sain aukoa suutani :)

Anonyymi kirjoitti...

Heips!

Mulla on ihan sama meininki ton nyppimisen kanssa, eli aikamoinen turjake täälläkin...tai metsän peikko niin ku mä sanon :) Huomenna otan OIKEASTI itseäni niskasta kiinni ja alan nyppimään. Toivottavasti on kiva ilma niin ulkona olisi mukava nyppiä. Karva on nyt niin kypsää, että lähtee irti melkein pelkällä ajatuksella..

Harmilliset noi sun lomajutut:( Toivottavasti pääset ees poikkeemaan leirille..mullakin riippuu hiukan lomasta, että pääsenkö leirille jo to-iltana vai vasta pe-iltana. Mutta jos nyt käy niin hassusti, ettette sinne pääse, niin yritetään nyt kuitenkin nähä jossain vaiheessa kesällä...joohan?!! :)

Mä muuten tiedän yhen tosi-kivan-ihan-ilmiömäisen-tyypin, joka voisi aikanaan haluta vaikka Milan pennun.. ;o)

No niin, mutta aurinkoista kevättä ja ihania nyppimishetkiä:)

Paljon pusuja Milalle!

Toivottelevat isi-Heppu ja Anne-Mari

Unknown kirjoitti...

Moi Moi !
Meillä Lunan juoksut alkoivat lauantaina ..pari viikkoa ooteltiin ja nyt ne sitten on ..
Meillä on mietitty tuon Lunan astuttamista syksyn juoksusta sitten ..kun saisi tiedon noista epijutuista ja muista sitten se uros päätetään ..
Meillä vaan veljen häät 20.9 niin entäs jos se onkin tärppipäivä ..?? kesken juhlienko vai sen aikaan .. heheh heh
Meillä Welmulla nypitty pää ja muut nyppimättä . täytyy hoidella tänään kun w lähtee maalle poikaleirille kun Lunan juoksurauha täytyy taata vielä tämän juoksun ajan ..
lämmintä kevättä sinnekin ja yritetään jossain nähdä sitten ..
toivoo luna ja porukat