maanantai 21. joulukuuta 2009

Rauhallista Joulua ja Onnea Vuodelle 2010!


Mervi, Mila ja Nemi

ensi vuodelle luvataan päivityksiä useammin, jos oman koneen saisi jälleen toimintakykyiseksi :)

torstai 22. lokakuuta 2009

Yksi on joukosta poissa...

Lepää rauhassa rakas ystävä

CANINE ARANYOS GEREZD
"CZEENE"
18.3.1996-22.10.2009


Ikävä on kova, mutta nyt sun on hyvä olla.
Kiitos kaikesta.

torstai 13. elokuuta 2009

Kesän kuulumiset

Hieman on aikaa vierähtänyt edellisestä päivityksestä, mihinkähän tää kaikki aika menee? Joku vähän mainitsikin jo etten ole blogia päivitellyt... katotaas mitä meille kuuluu...

Mila:
Milan kanssa on harkkailtu agia säännöllisesti viikottain. Keväästä on tapahtunut joku napsahdus tytön pääkopassa ja keinu ollut hyvä, siis ei mikää lemppari mutta suorittaa. Tosin nyt juuri on pitkä aika edellisestä keinusta, mutta elän toivossa että homma jatkuu niin kuin tähänkin asti. Lisäksi kepit on alkanut sujumaan, pujottelee jopa sen viimeisenkin välin! On alkanut todella mietityttää jospa kisattaisiin, ite taidan vaan nostaa riman niin korkealle että näinköhän uskalletaan...
Ikävämpi juttu on että Mila on ollu todella jumissa. Perus liikkumistapa on oikeastaan aina ollut lenkeillä peitsaaminen, ravaa vain pieniä pätkiä ja sit siirtyy peitsille, nyt on sit siitä, Nemin kanssa riehumisesta ja ehkä myös elämän muista muutoksista johtuen lanne jumissa. Pari kertaa ollaan nyt käyty hierotuttamassa ja vaikka oli todella kipee rentoutui silmin nähden ja lähes nukkui käsittelyn aikana. Muut jumit oli toiselle kertaa hyvin lauennut mutta lanne jumii, takareidetkin on epätasapainossa kun käyttää oikeaa huonommin. Seuraillaan miten kehittyy, koitetaan lisätä ravia lenkkeihin ja back on trackin kesäloimi on ostoslistalla.
Toinen ikävä juttu Milalla on että nyt kun koti on vaihtunut rivarista kerrostaloon on alkanut panikoida täällä ääniä. Rappukäytävästä kuuluvat ovien pamahdukset saavat aikaan tärinää ja läähätystä. Ääniherkkä Mila ei ole normaalisti ja muualla ei ressaa ei edes kovista äänistä, eli täysin paikkasidonnaista on jännittäminen. DAP haihdutin on kans hankinnassa, jospa se saisi päivät tuntumaan siedettävimmiltä...
Niin ja nyt juoksut meneillään ja neito vielä herkempi...

Nemi:
Nemppu kasvaa ja kehittyy. Aktiivinen ja hyvin kerkeäväinen, ei kuitenkaan pahantahtoinen. Hepuleita saa pitkin päiviä ja päivisin on lukenut paljon lehtiä = paljon paperisilppua kotia tultaessa lattioilla. Pissaillu sisälle hyvällä mallilla toisin sanoen vähentynyt olemattomiin. Muuton jälkeen oli pissat oikeastaan aina sisällä mutta nyt ollu jo parempi, ainut että kotia tultaessa ei enää malta iloissaan pidätellä sitä hetkeä että saisi pannan kaulaan ja pääsisi ulos, mutta se pienelle vielä sallitaan.
Mä olen sanonutkin että Nemistä taitaa tulla luonnonlapsi, pellossa kasvanut :) liian vähän olen touhunnut sen kaa mitään järellistä. Maahan osaa mennä ja jotenkin sivulle tulla, tosin vaan namin avulla. Tarkoitus olisi nyt alkaa käydä hallilla avoimissa tokoiluissa tekee juttuja niin että on vieraita koiria, työt vaan sotkeneet sitäkin aikomusta... Mutta muuten ihan järkevä nuori likka, vähän puffailee kaikelle jännälle (vertaistukea Anne-Marille) ja varsinkin vastaantulijat joille Mila rähähtää säestää sujuvasti..
Kaikki kulmurit on irronneet ja korvatkin jotakuinkin oikein päin, vaikka leirillä tuomari sanoikin että urosta valitessa pitäisi olla hyvin asettuneet korvat ja ei ruskeaa manttelia. Nemihän oli leirin VSP pentu :) ensimmäistä kertaa näyttelyhihnassa ja pöydällä. Luonnonlahjakuus siis :) ehkä tulevia kehiä varten pitää kuitenkin hieman harjoitella...

Hepukka:
Voi hyvin ja paksusti, kolmen pojan laumassa viettänyt kesä yötä päivää ulkona laitumella. Ratsastanut olen varmaan kuukausi sitten, silloin oli ihan kiva. Pellossa kasvanut sekin siis :)

Muu elämä:
Totta tosiaan mullistuksia tapahtuu, oma rivarikämppä vaihtui kaupungin vuokrakämppään heinäkuussa (mä inhoan muuttamista, tämä oli toinen muuttoni ja toivottavasti enää yksi edessä, vanhainkotiin joku muu saa muuttaa minut!). Ite en viihdy täällä kämpäs mikä heijastuu varmaan Milaankin, Nemi onneksi ottaa ihan relasti vaikka toinen panikoi.
Se miksi kämppä vaihtui on että sitä omaa kotia rakennetaan. Talon seinät tulee kuun lopussa ja muutetaan sitten kun on valmista, ei täksi jouluksi mutta viimeistään seuraavaksi :) toivottavasti kuitenkin jo keväällä...
Töitä riittää, seuraavat lomat ensi vuonna... niitä odotellessa.. Tosin nyt saikulla, toivotaan että ihan tavan flunssassa eikä missään sikamaisessa.

Kiitos muuten kaikille tosi kivasta leiristä, etenkin Ansku, Heppu ja Svingi, harmittaa kun tätä välimatkaa on näin älyttömästi!


Nempun kasvugalleriaan lisätty 4 kk ja 5 kk kuvat.
Mä painun huilii, jospa tää päänsärky joskus loppuis :)

-mervi-

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Kuvakulmia...

Tässäpä kuvia meidän neidoista. Mistähän syystä pennusta saa kuvia vain sen nukkuessa? Muutamia kuvia myös yhteiselosta Milan ja Nemin välillä, se sisältää painia, painia ja vähän lisää painia höystettynä lelujen repimisellä ja toistensa perässä juoksemisella.

Yhteiselokin alkaa muotoutua.. Hihna käytös on ihan ok, jos ei tule koiria vastaan. Mila on ärsyttävä, ainahan se on haukkunu ja käyny kierroksilla, mutta nyt kun et voi vain keskittyä siihen tuntuu että homma leviää. En tahtois että Nemistä tulee yhtä idiootti (= yhtä huonosti opetettu). Mutta tehdään töitä ja katsotaan mitä saadaan aikaan, toivottavasti ei kahta rääkyvää koiraa hihnan päässä. Sitä paitsi on tosi turhauttavaa, kun joka lenkillä ei edes tule koiria vastaan. Toistot ne auttais varmaan tähänkin mutta, miten ihmeessä harjoitella kun ketään ei näy missään!
Mutta keskenään tytöt menee hyvin, alusta asti on ollut sääntönä että hihnassa ei riekuta ja leikitä. Se on tainnut mennä perille :) Nemi on tosi hieman puffaillu myös juoksijoille, pyöräilijöille, mutta niihin Mila ei onneksi reagoi niin eiköhän saada Nemppukin niihin tottumaan.

Hienosti myös Nemi on oppinut että ulos pääsyyn ja sisälle tuloon joutuu odottaa ja hakee katsekontaktin. Välillä yrittää karata ennen aikojaan, mutta jutun juoni taitaa pikkuhiljaa valjeta. Maahanmenoa harjoitellaan myös ja samoin sivulle tuloa. Katsotaan milloin osataan :)

Milan kanssa ollaan käyty harkkailee agia ja nyt on pari kertaa ollu tosi kivat harkat. Ratoja ollaan otettu ja ne on menny ihan hyvin. Itehän siellä aina jotain sotkee, viimeksikin tein saman virheen varmaan 5 kertaa, Mila tuli putkesta ja ite ennakoin ja jätin aina selän taa niin että sain menemään hypyn ohi. Eihän se hyppy ollut edes koiran linjalla kun tuli putkesta mutta kun hätäilee ja ei ohjaa kunnolla niin sen siitä saa.
Keinukin on ollut nyt ihan jees. Eilen otti ekaksi ihan älyttömän lentokeinun, ja sit taas hirvitti mennä. Muutaman kerran nosti keinulle ja keinautin alas ja viimesellä kerralla nousi jo ite pysähtyi hyvin, paljon nakkia naamaan ja toivotaan että onnistunut suoritus jää muhimaan päähän että muutaman viikon tauon jälkeen se on mielessä. Ehkä meillä on sittenkin mahdollisuus... :)

Mut nyt niitä kuvia :)

-mervi-

torstai 28. toukokuuta 2009

Loma lähenee loppuaan..

Niin vaan lomakin alkaa olemaan lusittu, työt alkaa maanantaina ja silloin koittaa arki koirillekin.
Tähän asti on menny ihan hyvin. Tytöt tulee juttuun, ainakin möykästä päätellen.. Nujutaan ja leikitään kera kauhean metelin (ja meteli on länderimäiseen tyyliin kaikkea muuta kuin haukkumista). Varsinkin juniori on kauhea kiljukaula :)

Mila on toipunut jotakuinkin perhekoon kasvusta, muutama päivä meni niin että meni muualle missä Nemi, muakaan ei yhtään pussaillu vaan osoitti mieltään. Mutta alkujärkytyksestä toivuttuaan leikitään jatkuvasti, oikeastaan niin että kun Nemi jo väsyneenä hakeutuu jonnekin lepää niin Mila menee tökkii ja tuuppii niin että kakara rähähtää ja alkaa taas paini.
Mitenkään älyttömän isosiskomaisia otteita Milalla ei ole, kertaakaan ei ole alistanut Nemiä komentamalla pois vaan aina kun Nemppu tulee pyytää leikkiin niin lähtee. Eli käytännössä Nemi hieman hallitsee leikkimistä, kun kovin väsyttää se rupee vaan makaa jolloin leikki menee tylsäksi ja Mila aikansa tuupittua lopettaa ja sit taas kun itellä on virtaa ja Mila on nukkuu niin käydään pyytää toinen mukaan. Vielä Mila toki on leikissä niskan päällä koko eron takia, mutta sen verran kiihkeää on ärinä pienemmän suunnasta että tulevaisuutta odotellessa mitä tapahtuu...

Muutenkin Nemi on aika itsepäinen ja itsenäinen, kynsien leikkuuta saa todella harjoitella että se ei olis taistelua eikä pienen päätä huimaa vaikka jää yksin ulkona, mikäs siellä tonkiessa ja ruohoo syödessä! Yritetään siis tehdä paljon käsittelyharjoituksia sekä luoksetuloa jotta saatais lapsesta kunnon kansalainen :)
Mutta on se kyllä ihku :) Tosi vähän pureskelee käsiä ja pissailut ja kakkailut on onnistunut ulos suurimmalta osalta. Nyt olin Nemin kanssa muutaman päivän serkun luona ottamassa kontaktia lapsiin (lapset oli 6, 3 ja 1 kk + naapurien lapset). Hyvin meni, ei pureskellu lasten leluja tai muutenkaan lapsia, pikku paniikki saatiin 3-vuotiaalle tytölle kun Nemi meni pyytää leikkimään haukkuen... Mutta siis mun mielestä käyttäytyi hyvin 11 viikkoiseksi pennuksi. Toki se iteltä vaati aika paljon kun piti jatkuvasti vahtia missä on ja mitä tekee... Mutta ainakin kuultiin lasten ääniä ja pikkuiset silittelivät eikä siitä hätkähdetty.

Huomenna onkin vuorossa ensimmäinen rokotus ja matolääkekuuri syötiin viikko sitten. Niin se lapsi vain kasvaa silmissä ja aika menee nopsaan :)

Kuvia on tullu otettua luvattoman vähän, mutta yritetään parantaa sen osalta ja katotaan jos vaikka niitä saisin tännekin esille.

-mervi-

maanantai 11. toukokuuta 2009

Yhteiseloa

Kertoiskohan yksi video enemmän tän hetkisestä elosta enemmän kuin sanallinen selvitys?
Demians Genevieve "Mila" vs. Demians Hermione "Nemi"



Eli leikkiin ollaan päästy jo :)
Muuten nopeasti pääpiirteittäin hyvin menee, kerran on tullut pissa sisälle, yöt nukutaan hyvin ja käytöstapoja opetellaan.
Mila möksähteli alkuun nyt alkaa jo leppymään, hieman osoittaa mieltään kun penska vie huomioo.. mut koitetaan pysyä sulassa sovussa ja antaa isommalle hieman etuoikeuksia kuten sohva ja sänky mihin ei pikkarainen vielä pääse..

palataan toivottavasti pian tarkemmin...

-mervi-

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Kasvugalleria

Kasvugalleria Nemin kehityksestä.
Kuvat on otettu kuukauden välein alkaen 2 kuukaudesta vuoden ikään saakka ja siitä eteenpäin harvemmin

Nemi 1 v

Nemi 11 kk

Nemi 10 kk

Nemi 9 kk

Nemi 8 kk

Nemi 7 kk

Nemi 6 kk

Nemi 5 kk

Nemi 4 kk

Nemi 3kk

Nemi 2 kk

perjantai 8. toukokuuta 2009

Kokoonpano vahvistuu...

HÄN ON TÄÄLLÄ!



Pikkarainen saapui riemuksi ja riesaksi! kaikesta tästä lisää toivottavasti lähipäivinä... :)

-mervi-

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Pohdintaa..

Tässä on nyt pyörinyt niin monta asiaa päässä että alkaa toi isoratas käymään jo liika kierroksilla. Pirusti pitäs tehä päätöksiä. Isoja päätöksiä.

Lähinnä on pohdinnan alla että otetaanko härkää sarvista ja riskiä että ruvetaan rakentamaan. Omakoti, piha ja perunamaa. Tosin perunamaa vois vaihtua vaihtua vaikka aksaesteisiin :)
Tarkottas sitä että pitäs lykätä kämppä myyntiin, toivoa että molemmilla riittää töitä tulevaisuudessakin. Omasta ei huoli mutta toi rakennusala... No niinhän se on että jos palkkahommaa ei ole niin on aikaa rakentaa omaa :) ja kai sitä aina jotain töitä on, ja liiton rahatkin jo hetken auttais jos iskis lomaa pidemmälle ajalle. Ens viikolla pitäs käydä kunnassa ja pankissa. Katsellaan...

Ja jotta ei olis liian helppoa niin mä käyn jatkuvaa sisäistä painia yhden ja kahden koiran välillä. VOI ELÄMÄ!! Meneekö kaksi siinä missä yksi? Olishan niistä seuraa ja niin kuin joku sano ei tarttis jatkuvasti olla ohjelmatoimistona kun touhuavat yhdessä. Mutta entä jos penikka oliskin ihan tuholainen, syö kaiken ja saa Milan hermot raunioiksi? Entä jos ite ei jaksaiskaan kaiken rakentamisen ohella panostaa lapseen ja siitä tulis vapaan kasvatuksen tulos :) Toisaalta Milakin varmaan omalta osaltaan vaikuttais kasvatukseen, jos sille ei kasvaisi noin suuri ego kun olisi joku jota kunnioittaa? Ja olishan se ihana nähdä metsälenkillä kun koirat nauttis täysin siemauksin juoksemisesta ja leikkimisestä. Niinhän sitä sanotaan että ensimmäinen koira muuttaa elämää enemmän, nyt on jo aamulenkit tullu tutuksi ja menot suunnitellaan niin että koira tulee otettua huomioon.
Mä olen päättänyt monta kertaa että joo, kyllä, Milalle seuraa, hyvin se menee. Ja ainakin yhtä monta kertaa että ei... onko nyt liian montaa rautaa tulessa, olisko penikalla parempi tulevaisuus jossain muussa kodissa.. tuskaa...

Kaiken tän pohdinnan ohella ollaan tehty töitä (omat pohtimiset sielläkin viitehintajärjestelmän kanssa..), lenkkeilty (hieman innostuttu juoksemaan) ja aksailtu.
Viime viikolla oli huipputreenit kun ketään muita ei tullu ja pääsi yksin harkkaa tunnin ajan kahden ohjaajan opastuksessa :)
Mentiin rataa jossa oli melkein kaikki esteet, keinu ja kepit sekä rengas jota harvemmin on ollu radalla. Kontaktit puomilla ja aalla super, Mila ei kai ole niistä koskaan hypänny, vielä. Rengas oli alkuun hakua ja meni välistä, mutta parani. Keinu oli ehkä se mitä eniten pelkäsin. Ei olla menty koskaan ennen radalla ja viime aikoina on otettu vielä hihnassa. Eka oli järkky lentokeinu, tuli sairaan lujaa ja huusin pirusti mutta ei pysähtynyt. Tässä vaiheessa ajattelin että kiva, puolen vuoden työ hukkaan. Tän jälkeen ei eka kiivenny ees keinulle, mutta nostin puoleen väliin ja palkkasin keinun laskeutumisen jälkeen. Loppu ajan meni paremmin, houkuttelemalla (irti oli) kiipesi ja keinua hidastettiin laskeutumisessa mutta ei hypänny pois :) Taisi olla ihan hyvä että keinu yhdistettiin muuhun tekemiseen, ei ollu vaan kökköä keinahtelua :) Loppujen lopuksi jäi hyvä mieli keinusta.
Toinen pohdinnan paikka oli kepeillä. Kotona kesällä ollaan menty verkkojen kanssa ja hallillahan niitä ei ole... Kokeiltiin eri tavoilla kun ongelmana oli että Mila jättää pujottelemasta välejä. Parhaiten toimi kun menin noin yhden välin perässä ja käskytin pelkällä äänellä kep-kep-kep. Kun oli ääni sekä käsi ohjaamassa, alkoi kiirehtiä ja jäi taas väliin, pelkällä käsiohjauksella meni kans ok, mutta ite sai olla tarkkana etten sössi rytmiä. Sit kun kokeiltiin että vain menen rinnalla ilman ääntä tai kättä niin pujotteli kaksi väliä ja jäi kattoo että missä oon :) Paras oli siis kun äänellä autoin ilman että sohlin edessä, ainut vaan että aina kääntyi ennen viimeistä keppiä kattomaan missä oon, se väli piti käydä kädellä tyrkkää. Eli mene perässä äänellä käskyttäen, mutta ole tökkää viimeseen väliin, helppoa eikö? Mutta tätä treenataan lisää, ja parempi niin ettei tartte käsi ohjausta, mun ääni kyllä kantaa kauempaakin :)

Treenit antoi myös vähän toivoa tulevasta, päästäsköhän joskus kisaakin?

-mervi-

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Pitäiskö joskus päivittääkin?

mihin kaikki aika menee? tuntuu että ei kerkee ikinä päivittää edes kuulumisiaan tänne... tai tekemään ruokaa, pyykkäämään, siivoomaan puhumatta edes isommista projekteista kuten vaatekaapin siivous? mut kummasti sitä kerkee kuitenkin lukee muiden blogit, facebookit, vakkari nettisivut sekä kattoo töllöö... hmmm.. ehkäpä kuitenkin aikaansaamattomuutta vain eikä ajanpuutetta...

Meillä mennään jota kuinkin normaalisti, agissa käydään kun työvuoroilta päästään. Keinu on ollu nyt ihan jees, kaiken varalta mennään hihnassa ja yritän malttaa pysyä muutamassa toistossa per kerta, ettei tule stoppia. Nyt onneksi pääsee kentälle sen pari kertaa viikossa kun alkeisryhmä alkaa... mitähän siitäkin tulee...

Kaiken kaikkiaan musta tuntuu että Mila on himpun aikuistunut. Lenkillä vetäminen vähentynyt, enää oikeastaan alku matkan hurmio pistää hihnan kireelle. Plus tietty hyvät hajut ja toiset koirat. Niitä ei ohiteta edelleenkään kauniisti, ehkä paremmin kuitenkin. Parhaimmillaan äänettömästi :)

Ja kun toinen aikuistuu pitäiskö ottaa uutta pentusta tilalle? Pentukuume vaivaa... Lunan pennut teki tiukkaa, varsinkin kun kysellään sijoituskotia niin teki mieli huutaa Hep, meille! nyt sit Pela-äipällä on uusi lauma kauniita pentusia... Arghhh...

Kahden koiran taloutta pääsin taas kokeilee pari viikkoa sitten kun porukat oli reissussa ja Czeene huollettavien listalla. Kivasti onnistui lenkkeilly kahdenkin kanssa, tosin mitään pitkiä lenkkejä ei enää vanhuksen kanssa voi kiertää. Molemmat kulki kauniisti vetämättä, ainut vaan että mummeli haukkui jatkuvasti. Ei millekään erityisesti, kunhan haukahteli. Raivostuttavaa! ja oma lukunsa oli vastaan tulevat koirat.. kaksi urpoa, toinen kuuro ja toinen vaan idiootti :)

Mutta nyt mä siirryn kattoo töllöä ja lukee muiden blogit... ehkä huomenna pesen sit pyykkiä:)

-mervi-

perjantai 13. helmikuuta 2009

Perjantaiharkat

Tänään oli meidän ekat perjantain harkat. Harkkapäivä siis vaihtui keskiviikolta perjantaille ja tottahan toki heti ens viikolla ja seuraavassa listassakin on perjantai iltavuoro... tietenkin. Sanoin kyllä että jatkossa harkat perjantaisin, jos voi huomioida listoissa joten saas nähdä miten käy..

Tänään kuitenkin päästiin paikalle ja ihan kivaa oli vaikka otettiin vaan yksittäisiä esteitä. Hyppy -rengas-hyppy, puomi, keinu ja kepit. Teki oikeastaan ihan hyvää saada toistoja vaikeista jutuista. Helpoimmat oli rengas ja hypyt sekä puomi. Renkaan haki hyvin vähän vinostakin ja puomin kontaktit otti aina. Jotakin olen siis joskus osannut opettaa kun kontaktit puomilla ja myös aalla hyvät (tosin aata ei olla otettu aikoihin, mutta kotona treenailtu ja siellä hyvä). Ei hyppää yli, toisinaan meinaa lähteä luvatta palkan jälkeen kontaktilta. Nyt siis otin erityisesti sitä että kontaktin jälkee odotetaan lähtölupaa. Hyvä mieli näistä :)

Kepeiltäkin jäi hyvä mieli. Rytmi oli yllättävän hyvä vaikka pujottelua on otettu viimeksi varmaan 2 kk sitten. Muutaman kerran jätti muutaman kepin jälkeen pujottelematta, mutta tahdittamalla kep-kep-kep sain menemään oikein. Jotenkin onnistuin olemaan ryssimättä itsekin! Täytyy kyllä todeta että kotona verkotetuista kepeistä on varmasti ollut hyötyä vaikka niitä ei hetkeen olla otettukaan, on saanut onnistuneita toistoja ja itsenäistä tekemistä sekä vauhtia. Ja heti kun hanki häviää treeniä jatketaan!

Suurin murhe tällä hetkellä on siis keinu. Edelleen. Ehkä pitäs vaan malttaa hihnassa toistaa uudestaan ja uudestaan. Saatiin onneksi hyviäkin suorituksia, kehumalla ja nakkien avulle kiipeemään ja kontaktin kautta vapautus pallon perään. Päästin välillä hihnasta niin sitten teki taas sen että kiipee puoliväliin ja hyppää pois. Ohjaaja oli sitä mieltä että ei pelkää estettä, häntä pysyy koko ajan ylhäällä, Mila ei vaan tykkää. Itse asiassa nyt en kertaakaan edes hidastanut keinun laskeutumista vaan pamahti joka kerta, kynnys kysymys onkin ehkä se keinahtaminen. Kun viimeisellä kerralla ei olisi tahtonut kiivetä ja itse keinautin keinun, niin johan mentiin iloisesti alaspäin. Jotakin edistystä on siis tapahtunut, jossain vaiheessa kun oikeasti pelkäsi. Nyt vaan itelle malttia ja paljon toistoja niin jospa se alkais sujua ja pitää hihnassa että ei oppis sitä että voi poistua paikalta jos ei haluakaan.

No jospa tähän saatais kevään myötä toistoja useammin kun nyt sit lupaudin alkeiskurssille avuksi :) tuleepahan ite otettua yksittäisiä esteitä edes useammin kun kentälle pääsee kahdesti viikossa.

-mervi-

lauantai 7. helmikuuta 2009

Loman jälkeen

Tammikuu vaihtui helmikuuksi lomailun merkeissä. Kaksjalkaiset lomailivat Vuokatissa perjantaista keskiviikkoon. Kieltämättä kiva piristys :)
Äkkinäinen kun lähtee lomailee tulee paikat kipeeksi :) keilailu sai vasemman pakaran huutamaan hoosiannaa (ilmeisesti venähti, kun vihlas kerran iloseen) kuten myös oikean käden. Eikä laskettelu sitä helpottanut.. Onneksi kylpylän porealtaat rentouttivat ihanasti. Hiihdin myös ensimmäistä kertaa 10 vuoteen, ainakin kilometrin :) Kaiken kaikkiaan kiva loma!
Mila ei päässyt lomalle mukaan, tai no, oli kai tuo jonkinlaisella lomalla "mummolassa". Ei ollu tyttö rauhoittunut nukkumaan häkissä joten yöt oli päässyt viettämään sängyssä... Karu paluu arkeen koitti siis kaikille kun kotia palattiin :)

Keskiviikkona palattiin kotia niin että kerkesin agilityharkkoihin illaksi. Ensimmäiset kahteen kuukauteen, ja oikeastaan mitään ei olla tässä välissä tehty.
Tehtävä oli ihan hauska, sopivan yksinkertainen tauon jälkeen. Aloitus oli hypyn jälkeen putkeen joka meni mutkalla puomin nousun alta, siitä puomille, hyppy, putki, toinen putki ja hyppy, takaisin puomille ja viimeinen hyppy. Monelle tuntu tuottavan hankaluutta eka putki puomin alla, mutta meillä meni ihan simppelisti, putkeen sujuvasti ja siitä helposti puomille :) mukavaa :)
Vaikeimmaksi kohdaksi osoittautui 2. ja 3. putken väli. Molemmat mutkalla ja Mila ampui niin kovaa putkesta ulos että seuraavan putken lähempi pää = oikea pää, meni ohi hujauksessa ja väärästä sisään. Tän sai onneksi korjattua ottamalla putkesta Mila vastaan niin että olin selkä menosuuntaan ja sain vauhtia pois himpun että kerkes bongata oikean pään.
Tätä hiottiin hetki ja ärsyttävintä on että kun joutuu samaa kohtaa korjailee usemman kerran, ite väsyy ja koira väsyy ja alkaa ennakoida ja tuloksena on kämmiminen niissä simppeleissä kohdissa. Mulle on sanottu varmaan miljoona kertaa että joka este pitää ohjata, vaikka olisivat muka "helppoja"... milloinkahan se onnistuu.. Nyt en meinannut saada Milaa ekan putken oikeaan päähän kun hätäilin ottamaan vastaan..
Mutta kivaa oli harkoissa ja Mila oli kans silmin nähden innostunut :)

Meillä vaihtuu myös harkkojen vetäjä kevään aikana kun nykyinen jää masua kasvattaa. Nyt uusi ohjaaja oli katsomassa treenejä. Tulevalla on hyvin samantyyppinen koira, nopea, joten jään innolla odottaa saanko treeneistä tulevaisuudesta enemmän :)

Lisäksi Riikka kysyi lähtisinkö vetää agin alkeisryhmää keväällä...
Jäin vähän monttu auki ihmettelee onko tosissaan.. Enhän mä mitään osaa niin että pystyisin toisia ohjaa! Ei tarvitsisi yksin vetää vaan toisen kaverina, mutta ei ole oikeen käsitystä miten kokenut ohjaaja tämä toinen olisi..
Toisaalta ihan alkuun varmaan onnistuisi, yksittäisten esteiden opettaminen, mutta kai sitä jossain vaiheessa pitäis osata sit opettaa ohjaamistakin.. Ja jos tulee joku ongelma, en tiedä osaisinko neuvoa ratkaisua..
Meillä täällä ei agility ole ehkä niin vakavaa kuin muualla, tai siis alkeisryhmään pääsee kaikki, ei ole mitään "pääsykokeita", käytännössä ilmaista, jäsenmaksu + olisko joku 10 €, kaikki otetaan messiin oli sitten tavoitteet mitä... Toki vaaditaan että sit käydään säännöllisesti mutta muuta ei sit vaaditakaan.. Meitäkin oli alkuun ihan tosi paljon, varmaan parikymmentä jaettuna kahteen ryhmään, ekalla kerralla varmaan kolmekymmentä... pikkuhiljaa väki kuitenkin vähenee, nyt käy säännöllisesti varmaan yhteensä 10 kahdessa ryhmässä...
Mutta niin, en tiedä... Toisaalta kyllähän siinä varmaan itsekin oppis, mutta vähän hirvittää jos jo alkujaan onnistun jonkun ohjaa metsään! Ja kyllähän se myös sitoo, pitää mennä kentälle sunnuntaisin, jakso tai ei :) Kinusin harkinta-aikaa, mutta kai sitä pitäs kohta ilmottaa lähdenkö mukaan vai en.. voi apua!

-mervi-

yritin ladata ohjelman millä vois piirtää agility ratoja, vois ymmärtää paremmin mitä on tehty, mut en mä osannutkaan... voi piru. neuvoja?

maanantai 19. tammikuuta 2009

Juoksun vaikutuksia

Milan juoksuja on nyt kohta lusittu jo 3 viikkoa. Eka viikko meni niin ettei näkynyt käytöksessä, mutta sitten ollaankin menty laidasta laitaan.. Toka viikko vinkuiltiin, käveltiin perässä ja kaivattiin hellyyttä erityisesti.
Kohtuu rasittavaa.
Kolmas viikko alkoi sitten sillä että roudailtiin leluja ja vinguttiin. Ei se pesää rakenna tai hoivaa leluja pentuina, tai ainakin pennut saa aika rajua kyytiä... Mutta kantaa niitä suussa ja vinkuu, tuo syliin että leikittäisiin ja kiihtyy yli kierroksille jolloin vaan täristään ja läähätetään.
Super rasittavaa.
No nyt on alkamassa viimenen viikko ja vuoto alkaa vähentyä ja ehkä vähän käytöskin normalisoitua.. Ehkäpä se tästä sittenkin :)

Kovin on ollu ankeaa Milan elämä kun lenkit on ollu lähinnä taajaman tallaamista ympäri ilman suurempaa ohjelmaa. Jonkun verran on pelaillu aktivointilaudalla tai pallolla, konginkin täytin pitkästä aikaa.
Ajattelinkin täs yks päivä että meen tohon viereisen koulun pihalle touhuamaan. Vähän seuraamista, paikalla oloa, jalkojen ali pujottelua, pallo leikkiä. Paikan valitsin siksi etta on vähän valoa ja jalkakäytävät vähän kauempana että on enemmän reagointi aikaa jos ohi menee koiria.

Ylimääräisiä sydämenlyöntejä sain kyllä kun koulun pihan poikki päätti tulla myös yks poika, tai no mies, saksanpaimenkoira uroksensa kanssa jolla ei ole mitään käytös tapoja. Mila siis irti ja lähti haukkuen hyppien koiraa kohti joka luojan kiitos kiinni (ei sitä kyllä irti vois pitääkään). Mä karjuin TÄNNE! niin kovaa kun pystyin ja ihme että pää kesti ja kävelin pois päin Milasta ja sakemannista hihnan luo joka oli vähän sivussa. Onneksi Mila tuli ja nakkia naamaan ja hihna kaulaan kädet täristen. Koira meni ohi flexin päässä riekkuen ja haukkuen ja jätkä vaan vetää röökii... Yritin Milan kanssa touhuta senkin ajan normisti että ei tulis ylimääräisiä kierroksia enää.
Huh, kyllä taas säikäytti. Ei olis varmaan kun rukkanen jälellä jos olis menny lähelle. Vikaa myös Milassa tai sen opetuksessa että reagoi koiriin noin ja lähtee röyhistelee, mutta sitä työstetään ja onnellinen olen että tiukan paikan tullen tuli luo, ja sain palkattua hyvin :)

Mä en vaan voi ymmärtää minkä ihmeen takia ihmiset hommaa saksanpaimenkoiria tai muita isoja ja aktiivisia koiria sohvaperunoiksi ja munan jatkeeksi jos ei ole ajatustakaan että niiden kanssa harrastaa! Tuokin kyseinen koira on kerran jo purrut pyöräilevää tyttöä selkään kun ei pysynytkään käsissä. Onhan se varmaan tosi räyheen näköistä pitää auton takapenkillä huoltoaseman pihassa isoa saksanpaimenkoiraa, mutta kuka siitä elosta nauttii siinä perheessä, koira, isäntä, emäntä vai ne kaksi lasta?

Muutenkin raivostuttaa ihmiset koirien kanssa lenkeillä jos ne ei pysy kurissa ja järjestyksessä. Okei, ei Milakaan mikään kultaisen käytöksen mestari ole, mutta kyllä mä sen pidän sen verran etäällä muista että ei tarvii miettiä pystyykö ohittaa..
Muutenkin ohittaminen rähjäämättä sujuu jo paremmin, monet koirat mennään jo ohi ilman että haukutaan, hyppii ja vetää mutta ei hauku. Mutta sitten on ne muutamat jotka saa kiihtymyksen nollasta sataan jo heti kun näkee.. Mutta ehkä se tästä pikkuhiljaa.. tavoitteena että Mila osaa kulkea nätisti kaikkien koirien ohi veteraani-iässä :)

-mervi-

lauantai 3. tammikuuta 2009

Vuosi 2008 paketissa

Niin vaan meni joulu ja uusivuosikin. Tässä tuntuu ihan kuin olisi ollut lomalla kun vähän väliä pidemmät vapaat :) ihan positiivista :)

Joulu meni niin kuin aina ennenkin, juostiin paikasta toiseen ja syötiin masut pullolleen, lähinnä kaksjalkaiset, koirilla peruseväät parilla puruluulla. Milalle pukki toi lautapelin jota on jo kerran kokeiltu, hetken joutui ihan tuumailee miten sais nakit :)
Juoksutkin tyttö aloitti, 30.12 juoksuväli 231 vrk, viime väli oli 235 vrk, melko tarkkaa :) housut oli ensimmäiset 5 minuuttia ihan kamalaa, mutta sitten tottui taas ja nyt ei enää ongelmaa.

Uusi vuosi vietettiin niin kuin edellisetkin, Kimmon työkaverilla saunottiin, syötiin ja ammuttiin raketteja.
Mila on tähän asti ollu aina ulkona kun on ammuttu raketteja, tosin hieman etäämmällä mutta ollut kuitenkin samassa paikassa. Niin tänäkin vuonna... aluksi. Pamahdukset eivät tyttöä hetkauttaneet, mutta kun läheltä lähti raketti ja suhahti se sai Milan reagoimaan. Haukahteli ja hyppi, yritti kai hätyyttää ääntä pois. Fiksuna tyttönä ajattelin että otan syliin rauhoittumaan ja tuloksena oli hampaan jälki poskessa. Oma vika.
Loppujen rakettien ampumisen ajan olin sisällä Milan kanssa ja siellä oli ihan normaali, lähinnä ihmetteli että miks me tultiin tänne... Eikä mullekaan tullut kuin pieni haava joka ei onneksi edes tulehtunut tai mustunut.
Olin kyllä mielessäni varautunut että edellisten vuosien pelkäämättömyys ei ole tae tulevasta, mutta silti yllätti miten voimakkaasti reagoi ja se että Mila voi todella purra mua. Tosin ei se ollut ollenkaan vihamielinen enkä sitä pätkääkään tilanteesta syytä, se vaan reagoi niin kuin reagoi. Onneksi Milalla toimintakyky edelleen säilyi ja silloin kun raketteja ei ammuttu ihan läheltä ei ollut mitään ongelmaa ulkonakaan, haisteli ihan normaalisti, mitään läähätystä, tärinää tai vinkumista ei ollut.

Joka tapauksessa vuosi saatiin vaihdettua ja kun katsotaan taaksepäin paljon on tähän vuoteen mahtunut.
Helmikuussa kosintaani suostuttiin, mikä on mulle iso asia vaikkei jokapäiväsessä elämässä mitenkään näykään, lähinnä siinä että nykyään käytän kahta korua yhden sijaan :)
Isoin muutos oli ehkä opintojen päättyminen ja työpaikan saaminen, vihdoin ammatti ja työ missä ainakin nyt viihdyn :)
Yksi iso muutos oli myös hepukan muuttaminen appiukolle. Tää oli henkisesti mulle raskasta ja muutti mun jokapäiväistä elämää paljon. Kuitenkin kaikki on mennyt ja sopeutuminen sujunut hyvin, niin mulla kuin hepsulla :)
Milan suhteen isoin asia oli Muotovalion arvon saaminen (virallisesti myönnetty 17.12.08), yksi tavoitteistamme saavutettu ja näillä näkymin kehät jätämme tulevaisuudessa muille.

Ja johan on tänäkin vuonna kerennyt tapahtumaan, jos meillä on joskus tulevaisuudessa lapsia on niillä jälleen yksi serkku enemmän :) potra poika päätyi maailmaan aika tarkkaan 2 vuorokautta sitten, huomenna ehkä pääsee jo nuuskuttelee vastasyntyneen tuoksua...
Tulevaa odotellessa mitä kaikkea tämä vuosi tuokaan :)

-mervi-