Nyt tuntuu vähän tökkivän, siis Milan kanssa, tai siis tää meidän kommunikointi.
Mä inhoon eniten sitä kun se ei tule käskystä luo. Tai siis tule kyllä, useimmiten ja mielellään ja saa palkan, mutta ei silloin kuin se olisi ehdotonta.
Porukoitten pihasta oli yks päivä täs juossu tien yli toisen koiran luo, ja ei ollu tullu kun kutsuttiin tai antanu kiinni. Onneksi ei tullut autoja toinen koira ei reagoinu pahemmin ja Czenen perässä juos takas pihalle (ite en siis ollu paikalla)
Aiemmin on multa karannut kans autotien yli kun kävelin porukoille ja Mila irti (kävelytien ja autotien välissä nurmialue). ei tullu kun käskin, oli niin kova kakkahätä että se menee kaikkien asioiden edelle, hätäpäissään pyörii ja tekasee pika pikaa kakan. Mut mun käskyn pitäs olla painavampi kuin hädän (mutta kai se niin on et hätä ei lue lakia, kivaa kun on irti ja menee jonnekin sopimattomaan paikkaa äkistää).
Tänään sit lenkillä pidin taas irti ja hyvin tuli käskystä luo ja aina palkkasin, kunnes aidan takaa haukahti koira ja Mila rähähti sille. No se koira käskettiin aidalta pois ja itse kutsuin Milaa ja lähdin kävelemään pois päin. Tuli kyllä siltä aidalta pois, mutta ei kyllä antanu kiinni. Ei sitten niin millään. Kulki kyllä lähellä kun ite kävelin mutta ei tullu luo vaikka namit oli tarjolla. mä näin jo sinistä, punasta ja vaikka mitä. Onneksi ei tullut muita lisätekijöitä paikalle. varmaan meni 5 min. kun sain kiinni, palkkasin ja hihnaan. Matka jatkui ja taas otin luokse tuloja niin et hihnas, toimi. Koti tiellä päästin vielä irti (pakko mun on luottaa omaan koiraani) ja otin kerran luo, palkka, tuli auto pikanen kutsu, tuli luo palkka ja sit kotiin..
Eli antaa kyllä kiinni ja tulee luo, paitsi silloin kun se olisi ehdottoman tärkeää ja on tehny töllön töitä!
Voi, missä mä teen väärin....:(
Nyt oon ottanu paljon pihalla kesken leikkejen luoksetuloo, ja aina pyydän samalla tavalla sivulle istumaan ja nyt olen lisännyt sen että saan ottaa kaulasta kiinni ennen palkkaa. juuri sen takia että kiinniottaminen olisi normi juttu eikä sitä tarttis paeta. mut miks se ei vaan onnistu sillon kun pitäs? ja ikinä ei olla rankaistu luosetulon jälkeen.
Tottakai ennakoinnilla vois estää tommoset tilanteet pitkälle eikä pitäs päästää irti, jos ei ole varma. Mutta kun se toimii muissa tilanteissa ja aina ei vaan pysty ennakoimaan.. en tiedä auttasko sitten rankaisuna siitä että ei tule luo, että ei huomais vaan kävelis eteenpäin ilman kontaktia, jossain vaihees pyytäis uudestaan ja jos ei edelleenkään kiinnosta totella ei tuu huomiota. tänäänkin tuli siis mukana, ei halunnu kauas musta, mutta ei antanu kiinni. toisaalta usein ne tilanteet milloin pitäs totella on semmosia että pitäs ihan turvallisuus syistä saada kiinni, eikä silloin tommonen huomiotta oleminen onnistu... ja hankala reenata tommosta kun turvallisilla kotialueilla tulee luo....
ahdistaa ja ressaa kieltämättä, yks tärkeimmistä asioista ei onnistu :(
-mervi-
perjantai 29. kesäkuuta 2007
maanantai 25. kesäkuuta 2007
Päivän hyvä työ
Juhannus tuli juhlittua ja arki ja sateet palasivat...
jussi meni kyllä rauhallisesti, täällä nautittiin loistavasta säästä ja pihalla tuli oltua käytännösä koko ajan, tuli syötyä hyvin ja nukuttuakin, tosin voiko niistä kumpaakaan tehdä liikaa? se ainoa siideri jonka ostin jäi juomatta (taas) ja lauantaina oltiin 10 sängys, kun kummipoika tuli yöksi...eli ei kovin riehakasta, mutta oikein mukavaa! Milakin koisas koko eilis illan, kun taisi väsyttää lämmin ilma, yleinen riekkuminen pihalla ja uiminen vaikka lenkkeilty ei olla ollenkaan.
Tänään pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen suunnitelman ja kävin luovuttamassa verta veripalvelun liikkuvassa pisteessä.
Edellisestä kerrasta oli kulunut jo reilu vuosi, kun syksyllä piinas pitkään yskä ja ei voinu osallistua. Tällä kertaa ei tarvinnut edes juuri odotella ja hemoglobiinikin näytti hyviä lukemia (153, koskaan ei ole tainnu olla alle 145...) joten eikun pötköttelee ja laittamaan hyvä kiertämään.
En tiedä kuvittelenko vaan, mutta veren luovuttamisesta tulee oikeasti hyvä olo. Se on kuitenkin niin pieni vaiva itelle, ja suuri apu kolmelle jotka sitä todella tarvitsee että henkisesti olo on hyvä, vaikka fyysisesti ehkä onkin voimaton. Tää oli mulle 7 kerta, eli oon auttanut nyt 21 ihmistä :)
ja täytyy sanoa, että kaikkeen tottuu. Ekan kerran kun menin luovuttaa jännitti ja pelottikin ihan törkeesti, oikeastaan siksi päätin luovuttaa että tottuisin pistämiseen, äiti kun joutu lähtee mun kaa verikokeeseen vaikka olin parikymppinen kun vaan jännitti niin paljon.
Edelleen sanon joka kerta että saatan säpsähtää, mutta tällä kertaa en kuulemma yhtään nykässy :) ja hemoglobiinin mittaus on kehittynyt aika älyttömästi sitten ala-aste aikojen kun oli jumalaton piikki millä tökättiin, nyt ei satu oikeestaan ollenkaan. Valehtelisin jos sanoisin että pistäminen ei tuntus pahalta, kyllähän se vähän sattuu ja irvistän kyllä joka kerta, ja tuntuuhan se ikävältä kun melkein 10 minuttia on neula kädessä, mutta lopulta aika pieni vaiva ja sen kyllä kestää jos vaan tahtoo...
Haastankin kaikki länderistit ja muut blogin lukijat luovuttamaan verta ja siten auttamaan niitä jotka sitä apua tarvitsee, ikinä kun ei tiedä jos sitä ite on vielä joku päivä tilanteessa että itse tarvitsee moista apua...
kommenttia kehiin kun haasteeseen vastattu :)
-itsestään ylpeä mervi-
jussi meni kyllä rauhallisesti, täällä nautittiin loistavasta säästä ja pihalla tuli oltua käytännösä koko ajan, tuli syötyä hyvin ja nukuttuakin, tosin voiko niistä kumpaakaan tehdä liikaa? se ainoa siideri jonka ostin jäi juomatta (taas) ja lauantaina oltiin 10 sängys, kun kummipoika tuli yöksi...eli ei kovin riehakasta, mutta oikein mukavaa! Milakin koisas koko eilis illan, kun taisi väsyttää lämmin ilma, yleinen riekkuminen pihalla ja uiminen vaikka lenkkeilty ei olla ollenkaan.
Tänään pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen suunnitelman ja kävin luovuttamassa verta veripalvelun liikkuvassa pisteessä.
Edellisestä kerrasta oli kulunut jo reilu vuosi, kun syksyllä piinas pitkään yskä ja ei voinu osallistua. Tällä kertaa ei tarvinnut edes juuri odotella ja hemoglobiinikin näytti hyviä lukemia (153, koskaan ei ole tainnu olla alle 145...) joten eikun pötköttelee ja laittamaan hyvä kiertämään.
En tiedä kuvittelenko vaan, mutta veren luovuttamisesta tulee oikeasti hyvä olo. Se on kuitenkin niin pieni vaiva itelle, ja suuri apu kolmelle jotka sitä todella tarvitsee että henkisesti olo on hyvä, vaikka fyysisesti ehkä onkin voimaton. Tää oli mulle 7 kerta, eli oon auttanut nyt 21 ihmistä :)
ja täytyy sanoa, että kaikkeen tottuu. Ekan kerran kun menin luovuttaa jännitti ja pelottikin ihan törkeesti, oikeastaan siksi päätin luovuttaa että tottuisin pistämiseen, äiti kun joutu lähtee mun kaa verikokeeseen vaikka olin parikymppinen kun vaan jännitti niin paljon.
Edelleen sanon joka kerta että saatan säpsähtää, mutta tällä kertaa en kuulemma yhtään nykässy :) ja hemoglobiinin mittaus on kehittynyt aika älyttömästi sitten ala-aste aikojen kun oli jumalaton piikki millä tökättiin, nyt ei satu oikeestaan ollenkaan. Valehtelisin jos sanoisin että pistäminen ei tuntus pahalta, kyllähän se vähän sattuu ja irvistän kyllä joka kerta, ja tuntuuhan se ikävältä kun melkein 10 minuttia on neula kädessä, mutta lopulta aika pieni vaiva ja sen kyllä kestää jos vaan tahtoo...
Haastankin kaikki länderistit ja muut blogin lukijat luovuttamaan verta ja siten auttamaan niitä jotka sitä apua tarvitsee, ikinä kun ei tiedä jos sitä ite on vielä joku päivä tilanteessa että itse tarvitsee moista apua...
kommenttia kehiin kun haasteeseen vastattu :)
-itsestään ylpeä mervi-
torstai 21. kesäkuuta 2007
Mitäpä meille kuuluu?
On taas vierähtänyt tovi, kun olen viimeksi saanut aikaseksi kuulumisia kirjoittaa..
Kangasniemen näyttelystä on toivuttu ja juhannusvapaita aloitellaan.
Tähän väliin on mahtunut ihan perus eloa.
Töitä, hevosen hoitoa, koiran kusetusta, pesemättömiä pyykkejä, imuroimattomia lattioita, vähän auringon ottoa ja himppu agilityä.
Viime viikolla agilityssä oli ehkä vähän tylsää. Vettä tuli kaatamalla, oltiin siis hallissa jossa peltikatto, ei käytännössä kuullut mitään. Oli vain yksi koulutusohjaaja paikalla ja otettiin pelkästään eteen irtoamista kolmella hypyllä, sekä itsenäisesti rengasta ja keppejä. Ei menny mitenkään huipusti. Mila seuraa ilmeisesti mun vartalon ja käsien liikkeitä niin tarkasti että saan sen ohi ihan peräkkäisista hypyistäkin. Pitäs kai hallita ja tajuta paremmin mitä siellä ite touhuaa.. Mutta muutaman haparoinnin jälkeen irtos ihan hyvin (koulutusohjaaja siis namikupin kaa ootteli hyppyjen takana).
Tällä viikolla oli jo taas kivempaa. Otettiin pitkästä aikaa puomia, ja Mila tuntuu kovin tykkäävän siitä. Meinasi taas karata luvatta kiipeilemään. Eka kerran tais hypätä ylösmeno kontaktin yli, joten nameja lisättiin sinnekin ja tietty loppuun kontaktille. Meni ihan kivasti, saan ite juosta että pysyn mukana. Ainut vaan että meinaa usein tipahtaa puomilta lopussa alas, kun tulee niin vauhdilla ja alkaa yks kaks ettii nameja, jospa tuo toistojen myötä oppis.
Toisena harjoituksena oli hyppy-mutka putki-hyppy -irtoamis harjoitusta. Alkuun otettiin vaan pelkkää putkee niin että koulutusohjaaja palkkas kupista putken jälkeen. Ekan kerran meni putkesta ohi, näytin kuulemma kädellä sivuun, mut muuten meni kuitenkin putken suuremmitta ongelmitta. Hyppy putki hyppy meni ihan hyvin, viimesen hypyn käskytin eteen käskyllä, ja taas tuli palkat ohjaajalta. Tuntu että ehkä tää sittenkin voi joskus sujua, paljon vielä matkaa mutta kai suunta on oikea.
Pois lähtiessä yks toinen kurssilainen sanoi että olo on kuin pikkulapsella ja tekis mieli kiukutella että ei vielä lähetä, millon pääsee uudestaan. Kieltämättä agilityä oottaa ja aina on kiva mennä, ja varsinkin jos yhtää sujuu niin nälkä alkaa kasvaa syödessä. Toisaalta on ihan järkevää että ei oteta montaa asiaa kerralla, mutta kun ois vaan niin kivaa...
Onneksi vähän helpotusta tuo isin rakentamat esteet kotia. Lautaa ja rimaa sekä sähkömiehen putkea niin hyppyjä on kasassa 4 + ne aitatolppa kepit. Kaverin pitäs vielä helsingistä kuskailla pari lasten leikkitunnelia putkiksi. Pitää vaan yrittää ite pitää malttia, eikä ruveta tekee mitään mitä ei varmuudella osata. Tänään vähän kokeilin samoja mitä ollaan tehty kentälläkin, vähän valsseja ja irtoamista hypyillä. Kotona yritän panostaa myös leikkimällä palkkaamiseen, kentällä tulee käytettyä nameja, niin kotona panostetaan sit enemmän hauskanpitoon. Ei sen puoleen, kyllä Mila tykkää kentälläkin, vähän on semmonen et "mun vuoro, mun vuoro" :)
Nyt oon myös yrittäny panostaa myös pallon tuomiseen takasin. Mila tykkää pallon heitto leikeistä, Czenehän on automaatti ja palauttaa pallon suoraan käteen kun taas Mila sitten huitelee pallo suussa kunnareita ympäri pihaa. Nyt on sit tullu nami palkka kun tulee luo ja pallo lentää uusiks. toimii kohtuudella, ainakin jos Milan kans leikkii pelkästään. Luoksetuloa on kans panostettu, oon yrittäny huudella kesken touhujen ja palkata aina kun tulee. on nimittäin ollut havaittavissa käskyn tehottomuutta... ainakin sillon kun oikeesti pitäs tulla, ja tehdään jotain ei niin positiivisa juttua... no, kertaushan on opintojen äiti, mutta kun aina olis vaan nami taskus ja ikinä ei turhaan huutelis käsky sanaa..opettelemista siis molemmilla
semmosta meillä, punkkeja on riesaks asti vaikka ex-spot laitettu, nopeesti oppi että sänkyyn ei tulla enää (löyty nimittäin punkki sängystä, elävä! siihen loppu aamulöllöilyt mamin kaikus) sohvalla pääsee kuitenkin kainaloon jos tahtoo. mäkärät onneksi vähentyneet (vaihtuneen itikoihin joita riittää) ja sateetkin kai vaihtuvat auringonpaisteeseen ainakin vähäks aikaa.
Länderi leirille ollaan imottauduttu (tänään lähti s-postia, toivottavasti nähdään monia "nettituttuja") ja parit näyttely ilmot oottelee täyttämistä ja lähtemistä..
toivotamme kaikille oikein lämpöistä Juhannusta, itse nautitaan vapaista toivottavasti hyvin leväten ja syöden :)
-mervi-
Kangasniemen näyttelystä on toivuttu ja juhannusvapaita aloitellaan.
Tähän väliin on mahtunut ihan perus eloa.
Töitä, hevosen hoitoa, koiran kusetusta, pesemättömiä pyykkejä, imuroimattomia lattioita, vähän auringon ottoa ja himppu agilityä.
Viime viikolla agilityssä oli ehkä vähän tylsää. Vettä tuli kaatamalla, oltiin siis hallissa jossa peltikatto, ei käytännössä kuullut mitään. Oli vain yksi koulutusohjaaja paikalla ja otettiin pelkästään eteen irtoamista kolmella hypyllä, sekä itsenäisesti rengasta ja keppejä. Ei menny mitenkään huipusti. Mila seuraa ilmeisesti mun vartalon ja käsien liikkeitä niin tarkasti että saan sen ohi ihan peräkkäisista hypyistäkin. Pitäs kai hallita ja tajuta paremmin mitä siellä ite touhuaa.. Mutta muutaman haparoinnin jälkeen irtos ihan hyvin (koulutusohjaaja siis namikupin kaa ootteli hyppyjen takana).
Tällä viikolla oli jo taas kivempaa. Otettiin pitkästä aikaa puomia, ja Mila tuntuu kovin tykkäävän siitä. Meinasi taas karata luvatta kiipeilemään. Eka kerran tais hypätä ylösmeno kontaktin yli, joten nameja lisättiin sinnekin ja tietty loppuun kontaktille. Meni ihan kivasti, saan ite juosta että pysyn mukana. Ainut vaan että meinaa usein tipahtaa puomilta lopussa alas, kun tulee niin vauhdilla ja alkaa yks kaks ettii nameja, jospa tuo toistojen myötä oppis.
Toisena harjoituksena oli hyppy-mutka putki-hyppy -irtoamis harjoitusta. Alkuun otettiin vaan pelkkää putkee niin että koulutusohjaaja palkkas kupista putken jälkeen. Ekan kerran meni putkesta ohi, näytin kuulemma kädellä sivuun, mut muuten meni kuitenkin putken suuremmitta ongelmitta. Hyppy putki hyppy meni ihan hyvin, viimesen hypyn käskytin eteen käskyllä, ja taas tuli palkat ohjaajalta. Tuntu että ehkä tää sittenkin voi joskus sujua, paljon vielä matkaa mutta kai suunta on oikea.
Pois lähtiessä yks toinen kurssilainen sanoi että olo on kuin pikkulapsella ja tekis mieli kiukutella että ei vielä lähetä, millon pääsee uudestaan. Kieltämättä agilityä oottaa ja aina on kiva mennä, ja varsinkin jos yhtää sujuu niin nälkä alkaa kasvaa syödessä. Toisaalta on ihan järkevää että ei oteta montaa asiaa kerralla, mutta kun ois vaan niin kivaa...
Onneksi vähän helpotusta tuo isin rakentamat esteet kotia. Lautaa ja rimaa sekä sähkömiehen putkea niin hyppyjä on kasassa 4 + ne aitatolppa kepit. Kaverin pitäs vielä helsingistä kuskailla pari lasten leikkitunnelia putkiksi. Pitää vaan yrittää ite pitää malttia, eikä ruveta tekee mitään mitä ei varmuudella osata. Tänään vähän kokeilin samoja mitä ollaan tehty kentälläkin, vähän valsseja ja irtoamista hypyillä. Kotona yritän panostaa myös leikkimällä palkkaamiseen, kentällä tulee käytettyä nameja, niin kotona panostetaan sit enemmän hauskanpitoon. Ei sen puoleen, kyllä Mila tykkää kentälläkin, vähän on semmonen et "mun vuoro, mun vuoro" :)
Nyt oon myös yrittäny panostaa myös pallon tuomiseen takasin. Mila tykkää pallon heitto leikeistä, Czenehän on automaatti ja palauttaa pallon suoraan käteen kun taas Mila sitten huitelee pallo suussa kunnareita ympäri pihaa. Nyt on sit tullu nami palkka kun tulee luo ja pallo lentää uusiks. toimii kohtuudella, ainakin jos Milan kans leikkii pelkästään. Luoksetuloa on kans panostettu, oon yrittäny huudella kesken touhujen ja palkata aina kun tulee. on nimittäin ollut havaittavissa käskyn tehottomuutta... ainakin sillon kun oikeesti pitäs tulla, ja tehdään jotain ei niin positiivisa juttua... no, kertaushan on opintojen äiti, mutta kun aina olis vaan nami taskus ja ikinä ei turhaan huutelis käsky sanaa..opettelemista siis molemmilla
semmosta meillä, punkkeja on riesaks asti vaikka ex-spot laitettu, nopeesti oppi että sänkyyn ei tulla enää (löyty nimittäin punkki sängystä, elävä! siihen loppu aamulöllöilyt mamin kaikus) sohvalla pääsee kuitenkin kainaloon jos tahtoo. mäkärät onneksi vähentyneet (vaihtuneen itikoihin joita riittää) ja sateetkin kai vaihtuvat auringonpaisteeseen ainakin vähäks aikaa.
Länderi leirille ollaan imottauduttu (tänään lähti s-postia, toivottavasti nähdään monia "nettituttuja") ja parit näyttely ilmot oottelee täyttämistä ja lähtemistä..
toivotamme kaikille oikein lämpöistä Juhannusta, itse nautitaan vapaista toivottavasti hyvin leväten ja syöden :)
-mervi-
sunnuntai 10. kesäkuuta 2007
Hellettä Kangasniemellä
Tänään käytiin näyttäytymässä Kangasniemellä Slovenialaiselle tuomarille. Oli siis kyseessä toinen näyttelymme ja eka junnu-luokassa. Matkaan lähdettiin vasta 10 aikaan, joten aamutoimet sai suorittaa rauhassa.
Paikalla oltiin hyvissä ajoin ja parkkipaikkakin löydettiin, vaikka se olikin aika kaukana ja ei mitenkään tasaisella alueella. Autoja oli vähän siellä sun täällä hiekka tien varrella...
No perille kuitenkin päästiin ja heti näyttely alueelle tullessamme bongasimme velipoika-Gabrielin ja kasvattaja Annen. Häkit vietiin katsomon alle varjoisempaan paikkaan, sillä taivaalta porotti aurinko lähes pivettömältä taivaalta.
Ennen kehää kierrettiin vähän myyntikojuja ja mukaan tarttui tuleville helteille kasteltava takki tuomaan viilennystä, ja kasvattajalta saatiin ihana vaalanpunainen alusta joka päätynee "nukkumishäkin" pohjalle.
Länderien vuoro läheni ja kehän laidalle kerääntyi osallistuvien länderien joukko, 3 narttua ja 2 urosta. Vähän alko taas jännittää, varsinkin kun tuomarina oli sama joka oli aikasemmin seisottanut aiemmassa näyttelyssä Gabrielia pitkään pöydällä ja tietty se että kehässä oli yhtä aikaa myös Caroliina. Teipit irti korvista ja viimeset sipasut kammalla, muutama harjoitus pätkä ravia ja odottelemaan omaa vuoroa. Kun pojat tuli kehästä lähdettin me ja Tiina ja Caroliina kehään. Ensin yhdessä ympäri ja sit pöydälle, Mila seiso nätisti pöydällä, lopussa meinasi istua, mut meni mielestäni ihan kivasti. Liikkumisessa olisi vielä harjoiteltavaa että olis tasaisempaa, Mila hakee vähän ehkä "paikkaansa" missä ravata ja varsinkin jos muita kehässä seurailee mitä muut tekee.
Lopputuloksena oli siis että Mila sai erin, varasertin ja oli pn2. Vähän olin taas pihalla mitä kaikki tarkottaa ja mihin pitää millonkin mennä ja missä järjestyksessä, kiitokset jälleen kaikille jotka opasti hyvä ettei kädestä pitäen mihin mennä :)
ROP Rönni ja VSP Caro
Kehän päätyttyä koirien kanssa huilailee häkkien luo, jossa räpsittiin muutama kuva. Kiersin vielä myyntikojut, josta tarttui siansaparoita matkaan ennen kuin lähdettiin kohti tulikuumaa autoa. Koko näyttäytynyt länderilauma: Opri, Rönni, Caroliina, Mila ja Gabriel
Autohan siis oli täysin auringon paisteessa ja pirun kuuma, ilmastointi täysille ja ikkunoita auki niin selvittiin. Mila oli aika väsy ja nukku lähes koko matkan kotia.
Kotona paistateltiin vähän päivää ja käytiin uittaa koiria.
Milakin on keksiny uimisen riemun. Vielä eilen ei uinu ollenkaan vaan kun ei ylttänyt jalat pohjaan meni kokonaan pinnan alle! Tänään homma jo toimi paremmin ja lelun perässä ui jo ihan oikeesti. Kyllä siitäkin taitaa vesipeto tulla. Czenehän tykkää uida kovasti ja nuorempana hypänny laituriltakin suoraan järveen. Hyvää liikuntaahan se on vanhan jäykille nivelille.
Muutamia kuvia vesileikeistä...
-mervi-
Paikalla oltiin hyvissä ajoin ja parkkipaikkakin löydettiin, vaikka se olikin aika kaukana ja ei mitenkään tasaisella alueella. Autoja oli vähän siellä sun täällä hiekka tien varrella...
No perille kuitenkin päästiin ja heti näyttely alueelle tullessamme bongasimme velipoika-Gabrielin ja kasvattaja Annen. Häkit vietiin katsomon alle varjoisempaan paikkaan, sillä taivaalta porotti aurinko lähes pivettömältä taivaalta.
Ennen kehää kierrettiin vähän myyntikojuja ja mukaan tarttui tuleville helteille kasteltava takki tuomaan viilennystä, ja kasvattajalta saatiin ihana vaalanpunainen alusta joka päätynee "nukkumishäkin" pohjalle.
Länderien vuoro läheni ja kehän laidalle kerääntyi osallistuvien länderien joukko, 3 narttua ja 2 urosta. Vähän alko taas jännittää, varsinkin kun tuomarina oli sama joka oli aikasemmin seisottanut aiemmassa näyttelyssä Gabrielia pitkään pöydällä ja tietty se että kehässä oli yhtä aikaa myös Caroliina. Teipit irti korvista ja viimeset sipasut kammalla, muutama harjoitus pätkä ravia ja odottelemaan omaa vuoroa. Kun pojat tuli kehästä lähdettin me ja Tiina ja Caroliina kehään. Ensin yhdessä ympäri ja sit pöydälle, Mila seiso nätisti pöydällä, lopussa meinasi istua, mut meni mielestäni ihan kivasti. Liikkumisessa olisi vielä harjoiteltavaa että olis tasaisempaa, Mila hakee vähän ehkä "paikkaansa" missä ravata ja varsinkin jos muita kehässä seurailee mitä muut tekee.
Lopputuloksena oli siis että Mila sai erin, varasertin ja oli pn2. Vähän olin taas pihalla mitä kaikki tarkottaa ja mihin pitää millonkin mennä ja missä järjestyksessä, kiitokset jälleen kaikille jotka opasti hyvä ettei kädestä pitäen mihin mennä :)
ROP Rönni ja VSP Caro
Kehän päätyttyä koirien kanssa huilailee häkkien luo, jossa räpsittiin muutama kuva. Kiersin vielä myyntikojut, josta tarttui siansaparoita matkaan ennen kuin lähdettiin kohti tulikuumaa autoa. Koko näyttäytynyt länderilauma: Opri, Rönni, Caroliina, Mila ja Gabriel
Autohan siis oli täysin auringon paisteessa ja pirun kuuma, ilmastointi täysille ja ikkunoita auki niin selvittiin. Mila oli aika väsy ja nukku lähes koko matkan kotia.
Kotona paistateltiin vähän päivää ja käytiin uittaa koiria.
Milakin on keksiny uimisen riemun. Vielä eilen ei uinu ollenkaan vaan kun ei ylttänyt jalat pohjaan meni kokonaan pinnan alle! Tänään homma jo toimi paremmin ja lelun perässä ui jo ihan oikeesti. Kyllä siitäkin taitaa vesipeto tulla. Czenehän tykkää uida kovasti ja nuorempana hypänny laituriltakin suoraan järveen. Hyvää liikuntaahan se on vanhan jäykille nivelille.
Muutamia kuvia vesileikeistä...
-mervi-
tiistai 5. kesäkuuta 2007
Nirppailua ja kyläilyä
Viikonloppuna reissattiin pohojanmaalle serkku-likan yo-juhliin. Matkaan lähdettiin la-aamuna, auto täyteen ihmisiä ja takakonttiin Mila häkkeineen. Czene jäi talon vahdiksi, oottelee iskää kotia töistä.
Matkat sujuivat Milalla hyvin, häkkiin meni kiltisti, ja matkan aikana ei kuulunu häkistä mitään. Välillä piti ihan kurkata että ollaanko siellä elossa, mut kaikes rauhas vaan matkusti, hyvä niin. Itekin aika lahjakkaasti nukuin, matkaa on semmonen reipas 350km, mennessä nukuin kai tunnin, tullessa pari... tuota väliä on ajettu säännöllisesti koko ikäni, ja kaiken kaikkiaan koko matkan olen ollut hereillä kai pari kertaa...:)
Perillä sitten meitä ootti kahden norjan harmaan haukku-konsertti. Serkkujen koirat on siis pihassa häkissä, ja räkyttivät koko ajan, vaikka en vienyt Milaa 10 metriä lähemmäksi. Pikainen lenkki ja vaatteitten vaihtoon sisälle, Milakin pääsi sisälle siksi aikaa, mutta itse juhlien ajan joutu viettämään autossa. Vähän oli myrtsillään ja kai stressaantunutkin kun ei suostunut syömään edes purutikkua minkä jätin ajan kuluksi. Kieltämättä ikävää että joutu olee autos yksin, kun toiset koirat haukkuu vähän väliä ja vieraita ihmisiä kulkee ohi, mutta kun ei voinut olla sisälläkään...
Yöksi sitten mentiin vähän matkan päähän toisen serkun luo, ja voi sitä onnea kun Milakin pääsi sisään ihmisten luo. Vielä kun tuotiin oma häkki, niin koira oikein rentoutui silmissä. Ei haitannut edes 1, 3 ja 4 -vuotaiden leikit :)
täytyy kyllä sanoa että hyvin Mila sietää lapsia, kertaakaan ei näyttänyt hermostumisen merkkejä vaikka vanhemmilla lapsilla (pojat) leikit oli välillä vauhdikkaitakin, pikkuinen Anni-tyttönen taas olisi halunnut silitellä Milaa mm. lapiolla...:)
Sunnuntai aamupäivä vielä vietettiin ulkona auringon paisteessa (itellä kärtsäs heti käsivarret) ennen kuin lähdettiin koti matkalle...
Mila on kyllä hyvä reissu kaveri, kun vaan saa olla ihmisten kanssa ottaa aika rennosti paikassa kuin paikassa :)
Kotona onkin nyt sit esiintynyt nirppailua ruuan suhteen. oikeastaan viime viikolla oli viitteitä että ei oikein ruoka maita. Eilen jäi muutama nappula aamuruuasta syömättä ja tänään taas syötiin vaan muutama nappula. Ruoka on samaa kuin ennenkin, eikä kyllä mitään herkkuja ole tulossakaan. Iltasapuskat on menny molempina iltoina, onneksi. Tähän asti on pärjätty koira kentälläkin vaikka pelkillä ruoka palkoilla, siis perusruoka palkoilla. Aina on seassa ollu myös extra herkkua, mutta välillä on palkaks saanu ihan tavallisen nappulan...mut niin näköjään koitti meillekin se päivä että nirsoillaan ruuasta... jospa tämä kuitenkin olisi ohi menevää... huomiselle agilitylle on kuitenkin nakkeja kaapis :)
Agilityssä viime viikolla harjoiteltiin taas valssailua, nyt kolmella esteellä niin että kaks hyppyä peräkkäin, väliin valssi ja sit kolmas. Ihan hyvin meni, vaikka alkuun luuli että ikinä ei kerkee valssia tekee siihen väliin, mut kerkes vaan:) ja hassua miten koirat osaa heti, käsittämätöntä vaan. Uutena juttuna oli A-este, mitä me ei kuitenkaa saatu ottaa, kun ollaan kuulemma vielä liian junnuja, ehkä syksyllä lähempänä vuoden ikää sit. Me sit treenailtiin keppejä ja paikalla odottamista esteen takana, koira siis paikalleen esteen eteen ja itse eteni ja koira odotti. Kun ite käveli niin hyvin odotti, mutta jos juoksi, niin meinas tulla perään. Kertaakaan ei kuitenkaan hypänny estettä.
Tänään on sitten kertynyt Milalle ikää jo yhdeksän kuukautta, ja kasvugalleriaan taas lisätty kuva.. nyt sitä ollaan jo junnuja. lauantaina lähdetään koittamaan onneamme Kangasniemelle, korvatkin taas teipissä, vähän jänskättää että tuleekohan siitä mitään jos kehässä yhtä aikaa muita..
(tässä samalla pahoittelen Milan puolesta, kun ei äippä ja iskä kotijoukkoineen ole saaneet enää sähköpostitse kuulumisia. Musta on tainnu tuolla laiska, ja toisaalta jos käytte täältä käsin lukee kuulumiset, niin aika hyvin tiedättä mitä meille kuuluu.. toivottavasti käytte!)
-mervi-
Matkat sujuivat Milalla hyvin, häkkiin meni kiltisti, ja matkan aikana ei kuulunu häkistä mitään. Välillä piti ihan kurkata että ollaanko siellä elossa, mut kaikes rauhas vaan matkusti, hyvä niin. Itekin aika lahjakkaasti nukuin, matkaa on semmonen reipas 350km, mennessä nukuin kai tunnin, tullessa pari... tuota väliä on ajettu säännöllisesti koko ikäni, ja kaiken kaikkiaan koko matkan olen ollut hereillä kai pari kertaa...:)
Perillä sitten meitä ootti kahden norjan harmaan haukku-konsertti. Serkkujen koirat on siis pihassa häkissä, ja räkyttivät koko ajan, vaikka en vienyt Milaa 10 metriä lähemmäksi. Pikainen lenkki ja vaatteitten vaihtoon sisälle, Milakin pääsi sisälle siksi aikaa, mutta itse juhlien ajan joutu viettämään autossa. Vähän oli myrtsillään ja kai stressaantunutkin kun ei suostunut syömään edes purutikkua minkä jätin ajan kuluksi. Kieltämättä ikävää että joutu olee autos yksin, kun toiset koirat haukkuu vähän väliä ja vieraita ihmisiä kulkee ohi, mutta kun ei voinut olla sisälläkään...
Yöksi sitten mentiin vähän matkan päähän toisen serkun luo, ja voi sitä onnea kun Milakin pääsi sisään ihmisten luo. Vielä kun tuotiin oma häkki, niin koira oikein rentoutui silmissä. Ei haitannut edes 1, 3 ja 4 -vuotaiden leikit :)
täytyy kyllä sanoa että hyvin Mila sietää lapsia, kertaakaan ei näyttänyt hermostumisen merkkejä vaikka vanhemmilla lapsilla (pojat) leikit oli välillä vauhdikkaitakin, pikkuinen Anni-tyttönen taas olisi halunnut silitellä Milaa mm. lapiolla...:)
Sunnuntai aamupäivä vielä vietettiin ulkona auringon paisteessa (itellä kärtsäs heti käsivarret) ennen kuin lähdettiin koti matkalle...
Mila on kyllä hyvä reissu kaveri, kun vaan saa olla ihmisten kanssa ottaa aika rennosti paikassa kuin paikassa :)
Kotona onkin nyt sit esiintynyt nirppailua ruuan suhteen. oikeastaan viime viikolla oli viitteitä että ei oikein ruoka maita. Eilen jäi muutama nappula aamuruuasta syömättä ja tänään taas syötiin vaan muutama nappula. Ruoka on samaa kuin ennenkin, eikä kyllä mitään herkkuja ole tulossakaan. Iltasapuskat on menny molempina iltoina, onneksi. Tähän asti on pärjätty koira kentälläkin vaikka pelkillä ruoka palkoilla, siis perusruoka palkoilla. Aina on seassa ollu myös extra herkkua, mutta välillä on palkaks saanu ihan tavallisen nappulan...mut niin näköjään koitti meillekin se päivä että nirsoillaan ruuasta... jospa tämä kuitenkin olisi ohi menevää... huomiselle agilitylle on kuitenkin nakkeja kaapis :)
Agilityssä viime viikolla harjoiteltiin taas valssailua, nyt kolmella esteellä niin että kaks hyppyä peräkkäin, väliin valssi ja sit kolmas. Ihan hyvin meni, vaikka alkuun luuli että ikinä ei kerkee valssia tekee siihen väliin, mut kerkes vaan:) ja hassua miten koirat osaa heti, käsittämätöntä vaan. Uutena juttuna oli A-este, mitä me ei kuitenkaa saatu ottaa, kun ollaan kuulemma vielä liian junnuja, ehkä syksyllä lähempänä vuoden ikää sit. Me sit treenailtiin keppejä ja paikalla odottamista esteen takana, koira siis paikalleen esteen eteen ja itse eteni ja koira odotti. Kun ite käveli niin hyvin odotti, mutta jos juoksi, niin meinas tulla perään. Kertaakaan ei kuitenkaan hypänny estettä.
Tänään on sitten kertynyt Milalle ikää jo yhdeksän kuukautta, ja kasvugalleriaan taas lisätty kuva.. nyt sitä ollaan jo junnuja. lauantaina lähdetään koittamaan onneamme Kangasniemelle, korvatkin taas teipissä, vähän jänskättää että tuleekohan siitä mitään jos kehässä yhtä aikaa muita..
(tässä samalla pahoittelen Milan puolesta, kun ei äippä ja iskä kotijoukkoineen ole saaneet enää sähköpostitse kuulumisia. Musta on tainnu tuolla laiska, ja toisaalta jos käytte täältä käsin lukee kuulumiset, niin aika hyvin tiedättä mitä meille kuuluu.. toivottavasti käytte!)
-mervi-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)