jep, niin siinä sitten kävi että pari viikkoa sitten ostamani pöksyt pääsivät käyttöön ja Mila päätti ottaa aimo askeleen kohti aikuisuutta. enpä olis pahaksi pistänyt vaikka olisi vielä vähän odotellut, ikää kun on n. 6,5kk...
Merkkejä on kyllä kieltämättä ollu ilmassa, mutta ei niitä vielä oikein osaa lukea kun ei kokemusta aikasemmin nartuista (Czeene on leikattu) ja niiden juoksuista.
Mila on kyllä merkkaillu tosi paljon kuin aikaisemmin, mutta laskin sen vaan siihen että kasvaa ja toisten hajut kiinnostaa nyt enemmän, en siis osannu tulkita että olis NE tulossa... Tässä yks päivä huomasin myös Milan löllytellessä sylissäni (tykkää älyttömästi mahan rapsuttelusta) turvotusta jalkovälissä. No nytpä osaan toivottavasti tulevaisuudessa ennakoida asian...
Juoksujen tulon piikkiin voi toivottavasti laittaa myös toissaöisen tapahtuman..
Heräsin kahden aikaan yöllä siihen että jalat on kosteat, eka ajatus oli et oonko hionnu niin paljon että iho tuntuu nihkeältä vaikka ei kyllä ollu kuumakaan. Sit kokeilin sänkyä, märkä! kokeilin vähän laajemmalta, märkä! ylös sängystä ja valoa niin että vähän näkee. Sänky oli märkä lähes koko alaraajojeni alueelta, niin lakana kuin petarikin. Kiroilin ja etin lähimmät pyyhkeet mitä löysin ja yritin kuivailla, no eihän se mihinkään kuivanu vaan räppäsin valot makkariin ja potkin sen toisen taloudestamme jolla lupa nukkua sängyssä ylös ja revin lakanat ja täkin, joka myös märkä pois sängystä. Pyyhkeitä useampi märän kohdan päälle ja olkkarista viltit niskaan joilla jatkettiin nukkumista.
Mila meni illalla häkkiinsä nukkumaan (ovi tosin auki niin kuin ennenkin) ja silloin kun heräsin oli myös häkissä nukkumassa. Missään vaiheessa en ole herännyt/havahtunut sen liikkumiseen vaikka aika herkästi herään kun tassuttelee (tai niin on ainakin luullu)ja sitä paitsi märkä oli jo "jäähtynyttä", joten tapahtuma hetkestä jo tovi... Mila ei ole myöskään tehny mitään öisin viimeseen 4 kuukauteen, ihan muutamana ekana yönä tais tehdä pissat, mutta sen jälkeen ei ikinä ja ikinä ei ole pissannu sänkyyn tai sohvalle, omaan häkkiin kyllä joskus, mutta siitäkin aikaa...
Mutta en kyllä myöskään myönnä itse laskeneeni alleni niin että en edes herää! (tai sit pitää huolestua jo todella kovasti)
Mutta niin, pitää toivoa että niin kuin siskoni sanoi että siinä oli samalla kaksi kertaa, ensimmäinen ja viimeinen!
Juoksut taitavat estää meidän osallistumisen länderien kevätpäiville, jonne juuri eilen ilmottauduin... tai ehkä tulen yksin ilman Milaa...
Pääsiäisenä oli myös ajatuksessa lähtee ehkä sukulaisiin, mut siellä nuori uros... katotaan mennäänkö sittenkään
-mervi-
perjantai 23. maaliskuuta 2007
maanantai 19. maaliskuuta 2007
Synttärit ja mätsärit
Eilen meidän vanhus, unkarinviszla Czeene täytti 11 vuotta! onnittelut jo harmaantuneelle kaunokaisellemme.
Czeene tuli meille noin 5 vuotta sitten, 6 vuotiaana "avioero lapsena". Silloisen omistajan elämäntilanne muuttui ja aikaa ei ollut tarpeeksi aktiiviselle koiralle ja lenkit vaihtuivat pikapissityksiin. Kasvattajansa kautta tieto Czeenestä kantautui äidin työkaverille, jolla myös viszloja ja sitä kautta Czeene saapui meille talouden ensimmäiseksi koiraksi. Oikeastaan ollenkaan ikävöimättä Czeene kotiutui ja valloitti sydämmemme ja on toiminut siitä lähtien pihan vahtina ja ovikellona ja tarpeen vaatiessa ainakin minun päiväunikaverina :)
Aikaa on kulunut jo viisi vuotta vanhuus alkaa näkyä. Fyysinen kunto on vieläkin aika hyvä, pitkien lenkkien jälkeen toinen lonkka ilmoittelee olemassa olostaan, mutta ketterästi edelleen hypätään sohvalle taikka lumipenkalle ja Milan kanssa päivittäin otetaan painimatsit :)
Päänuppi alkaa ennemmin pettämään, kuulo on mennyt lähes tulkoon kokonaan ja nykyään haukutaan kaikkea varmuuden vuoksi. Silmätkin ovat harmaantuneet, ja kieltämättä väsyneen näköiset. Silloin tällöin niihin kuitenkin syttyy se iloinen ja pirteä katse, etenkin pallon heittely tai erikois herkut saavat tuon mummon riehaantumaan kuin pikkukakaran...
Toivottavasti on vielä useampi vuosi jäljellä rakkaan koiruuden kanssa jäljellä!
Sunnuntaina käytiin Milan kanssa Kiinanharjakoira yhdistyksen järjestämässä Hyväntekeväisyys Match Showssa Kuopiossa Lemmikkiareenalla. Koiruska kyytiin ja auton nokka kohti Kuopiota (vain 6 kerta tällä viikolla) äiti lähti mukaan henkiseksi tueksi ja koran pitäjäksi.
Paikalle saavuttiin hyvissä ajoin eikä rokotusten tarkastuksessa/ilmottautumisessa tarvinnut kauaa jonotella. Tällä kertaa ilmottautumisen vastaanottaja itse kysyi onko kromfohrländeri, hieman yllätyin kun tunnistettiin, yleensä kun ei ainakaan osu rotu oikeaksi jos jotain veikataan...
Ennen luokkaa kerkesin muutamia kertoja käydä kehässä harjoittelee juoksemista ja seisomista. Mila oli hieman vaisu koko ajan ja yritti kiivetä syliin "mami, mua jänskättää"... Sain höpötellä ja innostaa sitä kunnolla, kun nappulat ensimmäistä kertaa ikinä ei riittänyt siihen yksin. Mila kuitenkin harjotellessa ravas ihan kivasti, ei pomppinut tai haukkunut muille, hieman nuuskutteli maata mut oli mun mielestä hyvä. Pöydälläkin käytiin harjottelee, kehuin kovasti ja tutkin ite ja lisäksi äiti kävi kattoo hampaat pöydällä ollessa. Vähän taas jänskätti, mutta mun mielestä seiso ihan nätisti.. (tosin en mä kyl tiiä miten näiden pitäis seistä...)
Ennen omaa vuoroo huilailtiin hallin reunoilla ja Milaa tais vähän unettaa... käperty nukkumaan omalle alustalle vaikka hälinää oli ympärillä. Muutenkin Mila käyttäytyi tosi asiallisesti, kertaakaan ei vastannu muiden haukkumiseen ja oli ehkä vähän turhankin passiivisen oloinen... vieressä olevia mopseja kävi kyllä haistelee :)
Mila osallistui pentu luokkaan (5-9kk) numerolla 10, pariksi tuli pikkuinen mopsi poika. Ensiksi kierrettiin kehä yhdessä, jonka jälkeen tuomari katsoi mopsin pöydällä sekä liikkeet yksi kehässä. Meidän vuoron tullessa ensin pöydälle seisomaan. Mila seisoi mielestäni kivasti, ja tällä kertaa hokasin itse mennä etupuolelle seuraksi/rohkaisemaan. Tuomari oli kiva ja otti tilanteen enemmän harjoituksen kuin arvostelun kannalta. Kyseli minkä ikäinen ja ollaanko ennen oltu ja rapsutteli paljon. Varmasti jäi monelle koiralle positiivinen kuva :)
Pöydän jälkeen taas maahan ja ravaamiset. Mila ravas ihan kivasti, ei pomppinu tai pahemmin nuuskutellu maata.
Lopuksi vielä molemmat seisomaan ja tuomari valitsi kumpi saisi punaisen/sinisen nauhan. Ennen päättämistä tuomari pyysi kiertämään kehän vielä yhdessä, taisimme olla aika tasavertainen pari... Tällä kertaa me saimme punaisen nauhan ja mieli oli hyvä :)
Punaisten nauhojen yhteis kehässä liikkuminen sujui mielestäni edelleen ihan hyvin vaikka koiria oli paljon. Mila ei kuitenkaan enää jaksanut hirveästi keskittyä, vaikka kuinka kannustin seisomaan. Tuomari tiputti meidät pois ehkä puolessa välissä punasista...
Kaiken kaikkiaan jäi kuitenkin hyvä mieli vaikkei sijoituttukaan. Itse en jännittänyt niin paljon kuin viimeksi, ja osasin rohkaista Milaa pöydällä. Liikkuminen sujui sata kertaa paremmin kuin hallilla treeneissä. Mila oli kyllä hieman vaisun oloinen koko päivän, ja ei varmasti esittänyt parastaan, mutta nyt otettiin kyllä iso askel eteenpäin verrattuna edellis kertaan...
Päivän päätteksi molemmat koirat saivat porsaan saparot, Mila palkaksi mätsärireissusta ja Czeene synttärilahjaksi. Czeenekin meinas pompata syliin, kun tajus mitä oli kädessä...
-mervi-
(oho, tulipas tekstiä.. muutama kuva kuitenkin väliin piristykseksi:))
Czeene tuli meille noin 5 vuotta sitten, 6 vuotiaana "avioero lapsena". Silloisen omistajan elämäntilanne muuttui ja aikaa ei ollut tarpeeksi aktiiviselle koiralle ja lenkit vaihtuivat pikapissityksiin. Kasvattajansa kautta tieto Czeenestä kantautui äidin työkaverille, jolla myös viszloja ja sitä kautta Czeene saapui meille talouden ensimmäiseksi koiraksi. Oikeastaan ollenkaan ikävöimättä Czeene kotiutui ja valloitti sydämmemme ja on toiminut siitä lähtien pihan vahtina ja ovikellona ja tarpeen vaatiessa ainakin minun päiväunikaverina :)
Aikaa on kulunut jo viisi vuotta vanhuus alkaa näkyä. Fyysinen kunto on vieläkin aika hyvä, pitkien lenkkien jälkeen toinen lonkka ilmoittelee olemassa olostaan, mutta ketterästi edelleen hypätään sohvalle taikka lumipenkalle ja Milan kanssa päivittäin otetaan painimatsit :)
Päänuppi alkaa ennemmin pettämään, kuulo on mennyt lähes tulkoon kokonaan ja nykyään haukutaan kaikkea varmuuden vuoksi. Silmätkin ovat harmaantuneet, ja kieltämättä väsyneen näköiset. Silloin tällöin niihin kuitenkin syttyy se iloinen ja pirteä katse, etenkin pallon heittely tai erikois herkut saavat tuon mummon riehaantumaan kuin pikkukakaran...
Toivottavasti on vielä useampi vuosi jäljellä rakkaan koiruuden kanssa jäljellä!
Sunnuntaina käytiin Milan kanssa Kiinanharjakoira yhdistyksen järjestämässä Hyväntekeväisyys Match Showssa Kuopiossa Lemmikkiareenalla. Koiruska kyytiin ja auton nokka kohti Kuopiota (vain 6 kerta tällä viikolla) äiti lähti mukaan henkiseksi tueksi ja koran pitäjäksi.
Paikalle saavuttiin hyvissä ajoin eikä rokotusten tarkastuksessa/ilmottautumisessa tarvinnut kauaa jonotella. Tällä kertaa ilmottautumisen vastaanottaja itse kysyi onko kromfohrländeri, hieman yllätyin kun tunnistettiin, yleensä kun ei ainakaan osu rotu oikeaksi jos jotain veikataan...
Ennen luokkaa kerkesin muutamia kertoja käydä kehässä harjoittelee juoksemista ja seisomista. Mila oli hieman vaisu koko ajan ja yritti kiivetä syliin "mami, mua jänskättää"... Sain höpötellä ja innostaa sitä kunnolla, kun nappulat ensimmäistä kertaa ikinä ei riittänyt siihen yksin. Mila kuitenkin harjotellessa ravas ihan kivasti, ei pomppinut tai haukkunut muille, hieman nuuskutteli maata mut oli mun mielestä hyvä. Pöydälläkin käytiin harjottelee, kehuin kovasti ja tutkin ite ja lisäksi äiti kävi kattoo hampaat pöydällä ollessa. Vähän taas jänskätti, mutta mun mielestä seiso ihan nätisti.. (tosin en mä kyl tiiä miten näiden pitäis seistä...)
Ennen omaa vuoroo huilailtiin hallin reunoilla ja Milaa tais vähän unettaa... käperty nukkumaan omalle alustalle vaikka hälinää oli ympärillä. Muutenkin Mila käyttäytyi tosi asiallisesti, kertaakaan ei vastannu muiden haukkumiseen ja oli ehkä vähän turhankin passiivisen oloinen... vieressä olevia mopseja kävi kyllä haistelee :)
Mila osallistui pentu luokkaan (5-9kk) numerolla 10, pariksi tuli pikkuinen mopsi poika. Ensiksi kierrettiin kehä yhdessä, jonka jälkeen tuomari katsoi mopsin pöydällä sekä liikkeet yksi kehässä. Meidän vuoron tullessa ensin pöydälle seisomaan. Mila seisoi mielestäni kivasti, ja tällä kertaa hokasin itse mennä etupuolelle seuraksi/rohkaisemaan. Tuomari oli kiva ja otti tilanteen enemmän harjoituksen kuin arvostelun kannalta. Kyseli minkä ikäinen ja ollaanko ennen oltu ja rapsutteli paljon. Varmasti jäi monelle koiralle positiivinen kuva :)
Pöydän jälkeen taas maahan ja ravaamiset. Mila ravas ihan kivasti, ei pomppinu tai pahemmin nuuskutellu maata.
Lopuksi vielä molemmat seisomaan ja tuomari valitsi kumpi saisi punaisen/sinisen nauhan. Ennen päättämistä tuomari pyysi kiertämään kehän vielä yhdessä, taisimme olla aika tasavertainen pari... Tällä kertaa me saimme punaisen nauhan ja mieli oli hyvä :)
Punaisten nauhojen yhteis kehässä liikkuminen sujui mielestäni edelleen ihan hyvin vaikka koiria oli paljon. Mila ei kuitenkaan enää jaksanut hirveästi keskittyä, vaikka kuinka kannustin seisomaan. Tuomari tiputti meidät pois ehkä puolessa välissä punasista...
Kaiken kaikkiaan jäi kuitenkin hyvä mieli vaikkei sijoituttukaan. Itse en jännittänyt niin paljon kuin viimeksi, ja osasin rohkaista Milaa pöydällä. Liikkuminen sujui sata kertaa paremmin kuin hallilla treeneissä. Mila oli kyllä hieman vaisun oloinen koko päivän, ja ei varmasti esittänyt parastaan, mutta nyt otettiin kyllä iso askel eteenpäin verrattuna edellis kertaan...
Päivän päätteksi molemmat koirat saivat porsaan saparot, Mila palkaksi mätsärireissusta ja Czeene synttärilahjaksi. Czeenekin meinas pompata syliin, kun tajus mitä oli kädessä...
-mervi-
(oho, tulipas tekstiä.. muutama kuva kuitenkin väliin piristykseksi:))
perjantai 16. maaliskuuta 2007
Näyttelyreenit
Keskiviikkona käytiin Milan kanssa koirakentällä näyttely harkoissa.
Paikallinen koirayhdistys järjestää nyt olisko kuutena tai seitsemenä peräkkäisenä keskiviikkona mahdollisuuden treenata näyttely-juttuja.
Me mentiin paikalle hirmu kiireellä, kerkesin nopeasti vaan käyttää Milan pika-pissa-kakka-lenkillä ja koira autoon ja vauhdilla hallille. Eli Mila oli koko päivän ollu yksin ja sit kun tullaan kotiin viedään heti halliin jossa muitakin koiria ja sit pitäs seistä nätisti paikallaan... mahdoton yhtälö siis.
No alku meni siihen että Mila riekku hihnan päässä ja haukku kaikille. Oli ihan sitä mieltä että nyt sitä äksöniä eikä tämmöstä seisomista ja ravailua.
Pikkuhiljaa tyttö kuitenkin rauhottui ja harjoittelimme itsenäisesti hallin toisessa päässä kun jokainen vuorotellen kävi ohjaajan luona esittämässä koiran. Hetkittäin Mila jaksoi seistä mut ravaamisesta ei tullut juuri mitään. Mila on joskus onnistunut löytämään maasta nameja ja kulkee jatkuvasti nenä maassa, tai sit pomppii tai yrittää toisten koirien luo...
Meidän vuorolla nostin Milan pöydälle tutkittavaksi. Se sujui mielestäni hyvin, nyt seisoin Milan edessä ja pidin etuosasta kiinni kun ohjaaja tutki Milaa. Ohjaajalla oli aika samanlaiset otteet kuin mullakin hampaita katsoessa, turvasta kiinni ja huulet ylös, ei mitään varovaista hipeltelyä. Mila antaa katsoa hampaansa kyllä jos ne katotaan eikä arvota et katottasko vai ei, silloin hieman pakittaa. Olin siis tyytyväinen Milaan pöydällä.
Sitten piti ravata kolmio ja edestakaisin. Milaa ei kyllä homma napannu, joko meni nenä maassa tai sit pomppi kohti "palkkakättä". Ohjaaja kehottikin juoksuttamaan ilman namia ja äänellä innostaen, no ei pomppinu mut nenä oli maassa.
Hetkittäin meni ehkä tosi pikku pätkiä asiallisesti. Ravaamisesta ei oikein jääny hyvä mieli, mätsäreissä kun oltiin se kuitenkin sujui mielestäni ihan ok.
Lopuksi vielä piti seisottaa Milaa ja ohjaaja kierteli koiraa ympäri, en oikein tiedä miten pitäisi Milaa seisottaa, ehkä eniten ole hajoitellu niin että olen ite kyykyssä/polvillaan ja Mila edessäni... pitäis kai vaan päättää mitä tapaa käyttää..
No, sen ainakin opin että jos ja kun mennään näyttelyihin on aikaa varattava tarpeeksi rauhottumiselle. Tommoset pikalähdöt ei kyllä ole mikää optimaali lähtötilanne keskittymistä vaativaan toimintaa...
niin, ja ohjaaja tunnisti että kyseessä länderi! hurraa ja pisteet siitä :)
-mervi-
Paikallinen koirayhdistys järjestää nyt olisko kuutena tai seitsemenä peräkkäisenä keskiviikkona mahdollisuuden treenata näyttely-juttuja.
Me mentiin paikalle hirmu kiireellä, kerkesin nopeasti vaan käyttää Milan pika-pissa-kakka-lenkillä ja koira autoon ja vauhdilla hallille. Eli Mila oli koko päivän ollu yksin ja sit kun tullaan kotiin viedään heti halliin jossa muitakin koiria ja sit pitäs seistä nätisti paikallaan... mahdoton yhtälö siis.
No alku meni siihen että Mila riekku hihnan päässä ja haukku kaikille. Oli ihan sitä mieltä että nyt sitä äksöniä eikä tämmöstä seisomista ja ravailua.
Pikkuhiljaa tyttö kuitenkin rauhottui ja harjoittelimme itsenäisesti hallin toisessa päässä kun jokainen vuorotellen kävi ohjaajan luona esittämässä koiran. Hetkittäin Mila jaksoi seistä mut ravaamisesta ei tullut juuri mitään. Mila on joskus onnistunut löytämään maasta nameja ja kulkee jatkuvasti nenä maassa, tai sit pomppii tai yrittää toisten koirien luo...
Meidän vuorolla nostin Milan pöydälle tutkittavaksi. Se sujui mielestäni hyvin, nyt seisoin Milan edessä ja pidin etuosasta kiinni kun ohjaaja tutki Milaa. Ohjaajalla oli aika samanlaiset otteet kuin mullakin hampaita katsoessa, turvasta kiinni ja huulet ylös, ei mitään varovaista hipeltelyä. Mila antaa katsoa hampaansa kyllä jos ne katotaan eikä arvota et katottasko vai ei, silloin hieman pakittaa. Olin siis tyytyväinen Milaan pöydällä.
Sitten piti ravata kolmio ja edestakaisin. Milaa ei kyllä homma napannu, joko meni nenä maassa tai sit pomppi kohti "palkkakättä". Ohjaaja kehottikin juoksuttamaan ilman namia ja äänellä innostaen, no ei pomppinu mut nenä oli maassa.
Hetkittäin meni ehkä tosi pikku pätkiä asiallisesti. Ravaamisesta ei oikein jääny hyvä mieli, mätsäreissä kun oltiin se kuitenkin sujui mielestäni ihan ok.
Lopuksi vielä piti seisottaa Milaa ja ohjaaja kierteli koiraa ympäri, en oikein tiedä miten pitäisi Milaa seisottaa, ehkä eniten ole hajoitellu niin että olen ite kyykyssä/polvillaan ja Mila edessäni... pitäis kai vaan päättää mitä tapaa käyttää..
No, sen ainakin opin että jos ja kun mennään näyttelyihin on aikaa varattava tarpeeksi rauhottumiselle. Tommoset pikalähdöt ei kyllä ole mikää optimaali lähtötilanne keskittymistä vaativaan toimintaa...
niin, ja ohjaaja tunnisti että kyseessä länderi! hurraa ja pisteet siitä :)
-mervi-
sunnuntai 11. maaliskuuta 2007
Iik, kampa!
Tällä viikolla olin yhden yön Kuopiossa ja tuliaiseksi Milalle toin kamman ja juoksupöksyt.
Juoksuja ei meillä ole nyt, ja toivottavasti ei vielä ihan heti tulossa, mutta ostin jo varmuuden vuoksi oottamaan sitä päivää kun on ja että voidaan moisiin vekotuksiin totutella jo etukäteen.
Kampa olikin ehkä se kammottavampi juttu Milasta.
Paljon olen ihan pikkupennusta lähtien silitellyt Milaa ja nyppinytkin aina välillä vähän (ilmeisesti en riittävästi), mutta oikea kampa meiltä on puuttunut. Yks päivä kun täs tavallisella, omalla kammalla yritin ohimennen Milaa pyyhkäistä se päättikin juosta karkuun. Ou nou!
Heti silloin houkuttelin Milan nameilla pysymään kammattavana edes yhden vedon ajan ja päätin, nyt on aika hommata oma kampa tytölle ja alkaa totuttaa se siihen todella... karva kun alkaa olaa aika turjake ja nyppiäkin kai joskus pitäs..
No, alkuunhan Mila ei tykänny yhtään, mutta sinnikäästi olen useasti nyt pikkuhetken turkkia kammannut ja palkannu aina kovasti kehumalla ja nameilla, ruokakupillekaan ei ole aina päässyt jos ei sitä ennen saa vähän kammata...
Homma alkaa toimimaan jo paremmin. Enää ei juosta karkuun, mutta vähän ollaan että "onks pakko?"
mitähän siitä tulee kun oikeasti pitää nyppiä.. onneksi on niin ruuan perään, että melkein mikä vaan käy kunhan nameja tulee :)
Kevät tulee kohisten, tai ehkä paremmin sataen, ja lumet on tippuneet katolta.
Mila pääsikin leikkimään kukkulan kuningatarta takapihan kinoksille. Lumi on nyt kovin pehmeää ja upottavaa että liikkuminen siellä vaikean näköistä, mutta eipä se kyllä menoa tunnun hidastavan pahemmin :)
-mervi-
Juoksuja ei meillä ole nyt, ja toivottavasti ei vielä ihan heti tulossa, mutta ostin jo varmuuden vuoksi oottamaan sitä päivää kun on ja että voidaan moisiin vekotuksiin totutella jo etukäteen.
Kampa olikin ehkä se kammottavampi juttu Milasta.
Paljon olen ihan pikkupennusta lähtien silitellyt Milaa ja nyppinytkin aina välillä vähän (ilmeisesti en riittävästi), mutta oikea kampa meiltä on puuttunut. Yks päivä kun täs tavallisella, omalla kammalla yritin ohimennen Milaa pyyhkäistä se päättikin juosta karkuun. Ou nou!
Heti silloin houkuttelin Milan nameilla pysymään kammattavana edes yhden vedon ajan ja päätin, nyt on aika hommata oma kampa tytölle ja alkaa totuttaa se siihen todella... karva kun alkaa olaa aika turjake ja nyppiäkin kai joskus pitäs..
No, alkuunhan Mila ei tykänny yhtään, mutta sinnikäästi olen useasti nyt pikkuhetken turkkia kammannut ja palkannu aina kovasti kehumalla ja nameilla, ruokakupillekaan ei ole aina päässyt jos ei sitä ennen saa vähän kammata...
Homma alkaa toimimaan jo paremmin. Enää ei juosta karkuun, mutta vähän ollaan että "onks pakko?"
mitähän siitä tulee kun oikeasti pitää nyppiä.. onneksi on niin ruuan perään, että melkein mikä vaan käy kunhan nameja tulee :)
Kevät tulee kohisten, tai ehkä paremmin sataen, ja lumet on tippuneet katolta.
Mila pääsikin leikkimään kukkulan kuningatarta takapihan kinoksille. Lumi on nyt kovin pehmeää ja upottavaa että liikkuminen siellä vaikean näköistä, mutta eipä se kyllä menoa tunnun hidastavan pahemmin :)
-mervi-
maanantai 5. maaliskuuta 2007
Puol vuotias
Puoli vuotta on kulunut siitä hetkestä kun meidän pikkuneiti maailmaan tupsahti :)
tässäpä päivän sankarin kuva
toinen kuva lisätty kasvugalleriaan
-mervi-
tässäpä päivän sankarin kuva
toinen kuva lisätty kasvugalleriaan
-mervi-
torstai 1. maaliskuuta 2007
Kiirusta
Kiirettä on pitänyt eikä ole kuulumisiakaan kerinnyt päivitellä. Tai siis kiirus on ollu mulla ja ehkä eniten tuolla pääkopas. Koulu painaa päälle just nyt urakalla. Tenttejä on ollu joka viikko ja joka päivä muutakin koulua, tehtäviä mitä pitäis palauttaa on vähän joka kurssista, lopputyö aiheet tulee pian... Ressiä meinaa pukata, mutta toivotaan että helpottaa viimestään harjoittelun myötä (joka jo itessään aiheuttaa sydämentykytyksiä, kun jotain pitäis jo osata)..
Mila on jäänyt kyllä nyt vähälle huomiolle ja lenkitykselle. Tai siis kyl se rapsutusta ja syliä on saanu joka päivä, mut semmosta aktiivista toimintaa vähemmän. Aika usein on tullu jalkoihin koisaamaan, kun istun pöydän ääreen koneelle/lukemaan, tai sit hyppää sohvan nurkkaan uinumaan... Ihana koira kun jaksaa tämmöstä vähemmän aktiivista eloakin, touhuaa omiaan leluilla tai nukkuu, ei tee tuhojaan/protestoi.
Maanantaina kuitenkin kerittiin koirakentälle tokoon.
Enää ei meitä otettu pikkusten puolelle, mutta eipä tuo nyt niin haitannu. Paikalla oli ohjaamassa taas uusi ihminen joka kävi tervehtii koirat. Mila ei istu mitenkään nätisti paikalla vaan menee kyllä tulijan luo, hampaita ei olis tahtonu näyttää, vähän väisti mutta onnistui kattomaan kuitenkin. Aluksi otettiin ihan perus seuraamista ja pysähtymistä. Mila seuraa aika hyvin, koko ajan pitää kyllä kannustaa että ei ala tutkailee maata. Kotona jaksaa jo aika hyvin pikkupätkiä niin että nami ei ihan nenäs kii ja menee välillä jopa niin ettei pompi. :)
Seuraamista harjoiteltiin myös ohittamalla toinen koira ja liikkeestä maahan menolla. Mila ei edelleenkään mene mielellään maahan, ruokakupille menee kyllä maahan reippaastikin, mutta muuten ei oikein mene ilman että namilla "vie". ja kun menee ei kyllä pysy kauaa. no, reenattava vaan lisää..
Uutena juttuna oli paikalla oloa. Mila kyllä pysyy paikallaan ja voin kävellä kauaskin niin että pysyy, mutta se että mun pitäs päästä takas sen luo niin että edelleen paikallaan ei toimi. Mila tulee luo viimestään kun olen parin askeleen päässä tai sitten jos kädellä osoitan paikkaa niin ikään kuin väistää kun tulen luo. Ollaan nyt sitä harjoiteltukin vähän kotona, pitää vaan muistaa pitää matka lyhyenä että palkka tulee nopeesti.. ei vielä onnistu mut ehkä joskus.
Lopuksi otettiin hyppy ja luoksetulo, Mila ei oikein meinaa hypätä, tai siis ei olla montaa kertaa tehty ja ei oikein meinaa älytä et yli pitäs mennä, hyppää kyllä kun hokasee. Luokse tulo sujui taas vallan hyvin.
Tänään käytiin sitten ensimmäistä kertaa tällä viikolla kunnolla lenkillä, muuten ollu vaan pikapyrähdyksiä..
Mila on ruvennut viime aikoina pyörimään/hankaamaan itteään maahan.. Haistelee ja sit pyörähtää selälleen siihen. On tehny ennenkin sisällä esim. puruluun päällä, mutta nyt on tullu uutena ulkonakin, muutamia vakikohtia missä käy aina.. mä oon aina luullu että se on vaan metsästyskoirien viettijuttu, mutta ei kai sit...
Lisäntynyt on myös kovasti pissien haistelu, nyt pitää välillä oikein pitkäksi aikaa pysähtyä nuuskuttaa muiden jälkiä... taitaa neitokainen kehittyä ja alkamaan ymmärtää noita viestejä enemmän..
nyt mä taidan napata tuon koiruuden kainaloon ja lösähtää kattoo telkkaria, tänään ei lueta. ja taidan ottaa vielä namipussin mukaan. karkkilakko loppu :)
-mervi-
Mila on jäänyt kyllä nyt vähälle huomiolle ja lenkitykselle. Tai siis kyl se rapsutusta ja syliä on saanu joka päivä, mut semmosta aktiivista toimintaa vähemmän. Aika usein on tullu jalkoihin koisaamaan, kun istun pöydän ääreen koneelle/lukemaan, tai sit hyppää sohvan nurkkaan uinumaan... Ihana koira kun jaksaa tämmöstä vähemmän aktiivista eloakin, touhuaa omiaan leluilla tai nukkuu, ei tee tuhojaan/protestoi.
Maanantaina kuitenkin kerittiin koirakentälle tokoon.
Enää ei meitä otettu pikkusten puolelle, mutta eipä tuo nyt niin haitannu. Paikalla oli ohjaamassa taas uusi ihminen joka kävi tervehtii koirat. Mila ei istu mitenkään nätisti paikalla vaan menee kyllä tulijan luo, hampaita ei olis tahtonu näyttää, vähän väisti mutta onnistui kattomaan kuitenkin. Aluksi otettiin ihan perus seuraamista ja pysähtymistä. Mila seuraa aika hyvin, koko ajan pitää kyllä kannustaa että ei ala tutkailee maata. Kotona jaksaa jo aika hyvin pikkupätkiä niin että nami ei ihan nenäs kii ja menee välillä jopa niin ettei pompi. :)
Seuraamista harjoiteltiin myös ohittamalla toinen koira ja liikkeestä maahan menolla. Mila ei edelleenkään mene mielellään maahan, ruokakupille menee kyllä maahan reippaastikin, mutta muuten ei oikein mene ilman että namilla "vie". ja kun menee ei kyllä pysy kauaa. no, reenattava vaan lisää..
Uutena juttuna oli paikalla oloa. Mila kyllä pysyy paikallaan ja voin kävellä kauaskin niin että pysyy, mutta se että mun pitäs päästä takas sen luo niin että edelleen paikallaan ei toimi. Mila tulee luo viimestään kun olen parin askeleen päässä tai sitten jos kädellä osoitan paikkaa niin ikään kuin väistää kun tulen luo. Ollaan nyt sitä harjoiteltukin vähän kotona, pitää vaan muistaa pitää matka lyhyenä että palkka tulee nopeesti.. ei vielä onnistu mut ehkä joskus.
Lopuksi otettiin hyppy ja luoksetulo, Mila ei oikein meinaa hypätä, tai siis ei olla montaa kertaa tehty ja ei oikein meinaa älytä et yli pitäs mennä, hyppää kyllä kun hokasee. Luokse tulo sujui taas vallan hyvin.
Tänään käytiin sitten ensimmäistä kertaa tällä viikolla kunnolla lenkillä, muuten ollu vaan pikapyrähdyksiä..
Mila on ruvennut viime aikoina pyörimään/hankaamaan itteään maahan.. Haistelee ja sit pyörähtää selälleen siihen. On tehny ennenkin sisällä esim. puruluun päällä, mutta nyt on tullu uutena ulkonakin, muutamia vakikohtia missä käy aina.. mä oon aina luullu että se on vaan metsästyskoirien viettijuttu, mutta ei kai sit...
Lisäntynyt on myös kovasti pissien haistelu, nyt pitää välillä oikein pitkäksi aikaa pysähtyä nuuskuttaa muiden jälkiä... taitaa neitokainen kehittyä ja alkamaan ymmärtää noita viestejä enemmän..
nyt mä taidan napata tuon koiruuden kainaloon ja lösähtää kattoo telkkaria, tänään ei lueta. ja taidan ottaa vielä namipussin mukaan. karkkilakko loppu :)
-mervi-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)