keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Pitäiskö joskus päivittääkin?

mihin kaikki aika menee? tuntuu että ei kerkee ikinä päivittää edes kuulumisiaan tänne... tai tekemään ruokaa, pyykkäämään, siivoomaan puhumatta edes isommista projekteista kuten vaatekaapin siivous? mut kummasti sitä kerkee kuitenkin lukee muiden blogit, facebookit, vakkari nettisivut sekä kattoo töllöö... hmmm.. ehkäpä kuitenkin aikaansaamattomuutta vain eikä ajanpuutetta...

Meillä mennään jota kuinkin normaalisti, agissa käydään kun työvuoroilta päästään. Keinu on ollu nyt ihan jees, kaiken varalta mennään hihnassa ja yritän malttaa pysyä muutamassa toistossa per kerta, ettei tule stoppia. Nyt onneksi pääsee kentälle sen pari kertaa viikossa kun alkeisryhmä alkaa... mitähän siitäkin tulee...

Kaiken kaikkiaan musta tuntuu että Mila on himpun aikuistunut. Lenkillä vetäminen vähentynyt, enää oikeastaan alku matkan hurmio pistää hihnan kireelle. Plus tietty hyvät hajut ja toiset koirat. Niitä ei ohiteta edelleenkään kauniisti, ehkä paremmin kuitenkin. Parhaimmillaan äänettömästi :)

Ja kun toinen aikuistuu pitäiskö ottaa uutta pentusta tilalle? Pentukuume vaivaa... Lunan pennut teki tiukkaa, varsinkin kun kysellään sijoituskotia niin teki mieli huutaa Hep, meille! nyt sit Pela-äipällä on uusi lauma kauniita pentusia... Arghhh...

Kahden koiran taloutta pääsin taas kokeilee pari viikkoa sitten kun porukat oli reissussa ja Czeene huollettavien listalla. Kivasti onnistui lenkkeilly kahdenkin kanssa, tosin mitään pitkiä lenkkejä ei enää vanhuksen kanssa voi kiertää. Molemmat kulki kauniisti vetämättä, ainut vaan että mummeli haukkui jatkuvasti. Ei millekään erityisesti, kunhan haukahteli. Raivostuttavaa! ja oma lukunsa oli vastaan tulevat koirat.. kaksi urpoa, toinen kuuro ja toinen vaan idiootti :)

Mutta nyt mä siirryn kattoo töllöä ja lukee muiden blogit... ehkä huomenna pesen sit pyykkiä:)

-mervi-

2 kommenttia:

Kennel kirjoitti...

Hep vaan .. olisit huudellut . Kyl menee kuule näin 4 koiraakin ihan so what ? eilen ja nytkin on niin hiljaista kun jokainen nukkuu vatsa täynnä jo yöunia ..ei uskois että talossa on iso W ja kolme likkaa .. käsittämätöntä .. tää kuopus taitaa pitää ääntä eniten ..

-Mervi T- kirjoitti...

Niin, kyllä se kolmekin on ihan hyvä luku. Ja vieläkin on pentukuumetta, mutta neljä on jo liikaa ainakin minulle. En enää jaksaisi siistiä kaikkia. Nytkin ajan Millen koneella, Fanni on aika rajussa karvassa ja Raisu odottaa että näyttely on ohi. Hyvä selitys..