keskiviikko 23. tammikuuta 2008

Epätodellista

siltä elämä tuntuu, ainakin koulun osalta. Ihan kohta se on ohi. Huomenna ja perjantaina vielä käyn Kuopiossa yhdessä purkutilaisuudessa sekä kirjoittaa kypsyysnäytteen ja sit ei olis muuta kuin harjoittelu ja yhden nettikurssin pari tehtävää tehtävänä. Aika hurjaa. Mä olen tuotapikaa saamassa ensimmäisen ammatin, ei siinä mitään monelle tuo on varmasti se eka, mutta kun itse on tehnyt jo töitä useamman vuoden ja ollut kerran jo vakituisenakin niin tuntuu hurjalta. Vihdoinkin on paperi josta oikeasti hyötyä, lukion tai yo paperien en koe antaneen juuri mitään.. no koulupaikan ehkä, ehkä ei sitäkään...

Todellisuus on pikkuhiljaa iskenyt tajuntaan kun koulupäivät käy vähiin ja potkijaisetkin oli. Työmarkkinaseminaarissa viime pe kovasti kerrottiin mitä tulevaisuudessa ehkä tiedossa ja mitä papereita pitää mistä pyytää ja minne lähettää jotta sais laillistuksen. Viimeset bileetkin vietettiin opiskeluporukalla, ne potkijaiset toisin sanoen siis ilmaisen viinan bileet. Boolia riitti, kuten myös hauskaa... yksityiskohdat jääköön kertomatta :) Pahemmin en ole juossut noissa yleisissä opiskelukekkereissä, omien opiskelukaverien kanssa kuitenkin joitakin kertoja. Onneksi pääsee eroon noista rappiokavereista jotka johdatelleet minut siveellisen ihmisen humalan tielle parin otteeseen :)

Ei vaineskaan, ikävä niitä tulee. Epätodellista on ollut myös se että nyt on jo ensimmäisille näistä tovereista toivottanut hyvää loppuelämää ja toivotaan että joskus nähdään. 2,5 vuotta ollaan nähty melkein päivittäin ja nyt sitten ajaudutaan eri teille... Itestähän se on täysin kiinni miten paljon jatkossa tulee pitämään yhteyttä, itse vaan olen himpun laiska... Onneksi on sähköpostit, meset, facebookit sun muut, että yhteydenpitokeinoja on kyllä tarjolla. Pääseeköhän perjantaina ihan itkut kun lopuille sanoo heipat?

Onneksi Annaa näkee jo seuraavalla viikolla, kun se lupasi mua ja Milaa opastaa agilityn saloihin... Mennään käymään Kuopiossa, jossa päästään lämpimään tilaan saamaan palautetta siitä osataanko vielä mitään. Mielenkiintoista :)

-mervi-
lisäilin parin uuden länderiblogin linkit

1 kommentti:

Kennel kirjoitti...

Sellaista se on ..juna vaan kulkee etteenpäin.. meillä lieksassa taisi olla monen monta paikkaa auki eikun tervetulloo tänne vaan ..!!!
mites heppa voi ..olen käynyt aina väliaika tietoja katsomassa..
Meillä alkaa tännään lasten teatteri rupeama.. maskeerausta ja kampaamista neljä viikkoa etteenpäin ..sellaisia mainioita maahisia ..
mukavata viikonloppua ja terkkuja mila siskolle lunalta .. meillä viikon päästä näyttely enossa ja koira on kyllä nätti mutta on unohdettu kuinka kävellään .. poing poing hyppyä vaan ..