maanantai 2. kesäkuuta 2008

Odottelua..

sitä tää on viimeajat ollut.

Odotellaan että Milan juoksut loppuis. Kivuttomasti tää on mennyt, mutta saisivat jo loppua. Hyvin huomas juoksujen ehkä 10-12 pv käytöksen muuttuvan, vinkuili omiaan koko ajan ja kaipas lämpöä ja läheisyyttä.. olisko mieli halannut poikia katastamaan :)

Vielä enemmän taidan kuitenkin odottaa todistuksen saapumista, harjoittelu päätty jo toukokuun alussa jaa harjoittelun suoritusmerkinnänkin sain jo parin päivän päästä siitä. Normisti todistuksen kirjoittamiseen pitäisi mennä pariviikkoa, mutta mä olen odotellut sitä jo 4... Viime viikolla sitten jo soitin yliopistolle että kai mulla kaikki on suoritettu vai mikä maksaa, no dekaani ei ollutkaan muistanut/huomannut allekirjoittaa mun paperia.. Siellä se sitten seikkaili yliopistolla muutaman ylimääräisen päivän osastolta toiselle. Nyt rimpautin taas yo:lle ja todistuksen pitäis saapua tänään, viimeistään huomenna!! Paperit laillistuksen hakemista varten odottavat jo valmiina ja isi on palkattu postipojaksi, kun ite oon töissä (lähen siis tuota pikaa iltavuoroon).. ehkäpä pääsen jo tällä viikolla vaihtamaan oppilas kyltin rinnasta farmaseutiksi :) jos kaikki menee hyvin, sunnuntaina pääsee ehkä tarjoamaan kahvit mummolle papereiden kunniaksi!

Sitä ennen on kuitenkin la näyttelyt täällä, kokonaiset 3 länderi ilmoitettu. Tuomarikin oli vaihtunut, joten katotaan ilmaantuuko paikalle sittenkään muita kuin me..
Toivottavasti Milan massu paranee ennen sitä, oltiin tekee eilen hevosille laidunta ja Mila viipotteli pellolla mukana. Mäkäräisiäkin sattui olemaan paikalla ja milan mahan alunen oli aivan täynnä kirkkaan punaisia läikkiä. Onneksi ei tunnu kutittavan...

Mutta nyt kurkkii joko postipoika olisi suvainnut tuoda mulle kirjeen ja sitten duuniin...

-mervi-

Ei kommentteja: