maanantai 15. tammikuuta 2007

maanantai tokoa

Tänään käytiin taasen hallilla tokoilemassa.
Jos viime kerralla ei tuntunu sujuvan, nyt olin kyllä tyytyväinen!

Taas aika kiireellä höngättiin paikalle, mutta onneksi kerettiin hieman rauhottua ja haistella paikkoja ennen kuin alettiin toimimaan.
Tällä kerralla oli (taas )uusi ohjaaja, ehkä kaikista paras tähän mennessä. Selitti aika hyvin mitä tehdään ja hommat oli yksinkertaisia.
Ohjaaja kävi tervehtimässä koirat, jonka jälkeen harjoiteltiin jälleen toisen koirien ohi kävelemistä kontaktin säilyttäen. Hyvin meni, ei pahemmin vilkuillu toisia kun namia jatkuvasti työnsi suuhun :)
Sitten harjoiteltiin sivulle istumista. Mila alkaa jo aika hyvin tarjoamaan itseään sivulle, tosin ihan vinoon, josta se sitten pitää ohjata oikealle paikalle. Mutta tajuaa jo että namit tulee kun ollaan sivulla.
Hieman toisen koiran ohittamista ja kohdalla pysähtymistä niin että kontakti säilyy, kivasti meni, muutaman kerran meinas mennä haistelee ja noukki nameja maasta kun sinne niitä kylvin...
Vielä vähän maahan menoja sekä luokse tuloa, Mila jaksaa jo tosi hyvin istua paikallaan kun kävelen hihnan mitan pois ja pyydän luo (tät kyllä treenataan aina kotona kun tullaan sisälle, eteiseen istutaan ja luvalla saa mennä). Maahan meno sujuu jotenkin, mutta ei siellä kyllä kauaa viihdy, saa olla tosi nopea että kerkeää pyytämään istumaan ennen kuin itse nousee.

Kaikin puolin jäi nyt hyvä mieli, ensi kerralla taidan ottaa vielä lelun mukaan, jolla voi viihdyttää Milaa kun odotellaan vuoroa...
ehkä tästä sittenkin tulee jotain..:)

-mervi-

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin sitä pitää! Hyvä pikku-Mila! Tosi kiva lukea, että menee noin kivasti jo:)
Edelliseen juttuu sen verran myös kommenttia, että Heppu on myös hirveä unikeko, että tulee Mila isäänsä!

Rapsuja Milalle!

Mervi kirjoitti...

Mila on tainnut periä isältään siis muutakin kuin hieman lepattavat korvat :) jotka tosin nyt ovat olleet perjantaista asti ilman teippejä ja pysyneet oikein kauniisti! katsotaan milloin taas pompsahtavat..

rapsuja isukillekin!