perjantai 26. tammikuuta 2007

Torstai tokoa

Eilen käytiin koira kentällä reilun viikon tauon jälkeen. Pakkasta oli aika reippaasti, ja niillä rajoilla oltiin onko ohjausta vai ei, mutta onneksi tuolla hallissa on kuitenkin viitisen astetta lämpöisempää että villa paidan kanssa pärjättiin :)
Koirakoita oli paikalla vähemmän kuin tavallisesti, herkkähipiäiset kai jääneet kotiin :) mikä oli kyllä oikeastaan hyvä, ja kun koko halli oli käytössä tilaa oli reilusti.

Lämmittelyksi otimme seuraamista. Koulutusohjaajissa on todella suuria eroja, toinen sanoo että näin pienillä ei seurata vielä (tosin oltiin kyllä varmaan taas ainoot alle puol vuotiaat, yks narttu oli ainakin just tullu juoksu tauolta takas kentälle) ja nyt taas piti seurata koko hallia ympäri! Ei noin pikkanen vielä jaksa eikä siltä voi edes vaatia moista, ei taida ohjaaja aina muistaa että osa on OIKEASTI aloittelijoita!
No, me siellä loikittiin muitten jatkona ja välillä vaan juostiin ja välillä vähän seurattiin... Mila jaksaa seurata hyvin n. 2-4 askelta :) ja sit yleensä jo pysähdyn ja pyydän istumaan, tai siis Mila oikeastaan istuu jo itse käskemättä kun pysähdyn (positiivista).
Seuraamiseen sekaan otettiin myös esteen yli hyppyä. Mila ei meinannu ensin mennä esteen yli, tai siis oli ehkä liian korkea. Estettä madallettiin jolloin meni hienosti yli (mennään siis molemmat esteen läpi) ja heti sen jälkeen paljon palkkaa ja kehuja, seuraavalla kerralla oli taas este isompana jolloin pyysin pienemmäksi. Mila hyppäs hyvin ja hienosti jäi seisomaan esteen jälkeen. Ohjaaja sanoi että varmaan olisi mennyt isommankin, totesin vaan että no kunhan täyttäs ensin ees 5 kuukautta.. Eipä ollu ohjaaja muistanu että on vielä vauva..

Lisäksi harjoiteltiin liikkeestä maahanmenoa (oli taas vähän mahdoton tehtävä), me siis harjoiteltiin vaan maahanmenoa pysähtymisen jälkeen. Mila ei vielä ole hokassu että siitä sivulta voisi mennä maahan, vaan aina joko peruuttaa kauas enne kuin meneen maahan tai makaa vinossa tai jotain muuta... En sit oikein tiedä mitä tehdä, kun maahanmeno ei kuitenkaan ole se hauskin juttu Milasta, ja aina pitäs palkata, mutta taas onko järkeä palkata kun menee "väärin".. ehkä pitäs nyt vaan harjotella sitä maahan menoa ilman että on edes sivulla...

Parhaiten sujui luoksetulo, jätin Milan istumaan paikalleen irti, ilman että ohjaaja piti kiinni, ja menin n.15m päähän josta kutsuin luo. Ja Mila tuli oikein hienosti luokse ja sitten siitä sivulle ja palkkaa ja kehuja! Siitä jäi hyvä mieli, varsinkin kun hallissa siis muitakin koiria! Ohjaajakin kehui!

Harkoista jäi kuitenkin ihan positiivinen mieli, luoksetulo oli hyvä ja Mila ottaa hyvin kontaktia, tosin aina kun toinen haukkuu niin vastaa kyllä ja haluaisi tekemään tuttavuutta.. Ehkäpä se tästä kunhan taas itse muistasin soveltaa harjotukset sopiviksi ja enkä vaatisi liikaa...

-mervi-

Ei kommentteja: