torstai 17. toukokuuta 2007

Uusia kokemuksia

Juu, tuli käytyä näyttelyissä Milan kanssa tänään...
Ristiinassa oli ryhmis johon siis lähettii koittamaan onneamme ekaa kertaa.

Aamulla herätys ennen kuutta ja seiskan aikaan matkaan, vähän jännitti jo siinä vaiheessa ja tavarat tuli katottua aika monta kertaa onko kaikki tarpeellinen mukana, vaikka edellis iltana olin jo pakannu repun ja häkin lähtövalmiiksi...

Matkaa Ristiinan on meiltä reipas 100km ja matka sujui hyvin, Mila koisi takapenkillä turvavöissä, kun itse ajelin kohti määränpäätä (vain kerran ajettiin harhaan).
Näyttely alueella oltiin hyvissä ajoin paikalla ja päästiin vähän rauhottumaan ja katselemaan ennen tosi toimia.
Paikalla oli kaiken kaikkiaan 7 länderiä, ja paljon sain toisilta neuvoja ja vinkkejä miten kehässä pitäis tehdä(kiitokset etenkin kasvattaja-Annelle, Mallalle ja Merville). ensin meinasi kyllä iskeä epätoivo, kun Mila ei olisi millään halunnu keskittyä ravaamaan ja tekemään mun kaa jotain, kun olis pitäny haistella maata, kattella muita koiria, ehkä vähän pistää leikiksi velipojan kanssa. Aikaa myöten Mila kuitenkin rauhottui ja jaksoi alkaa ottamaan kontaktia muhunkin. Pöydälläkin käytiin vähän harjottelee ennen kuin tehtiin viimeiset kampaukset turkkiin ja partaan ja otettiin teipit pois korvista (5 länderillä 7:stä teipit kehän laidalla korvissa :))

Ite kehässä meni ihan hyvin, vaikka mua jänskättikin aika lailla mikä varmasti vaikutti myös Milaan. Ensin kierros ympäri ja sitten pöydälle. Mila oli mun mielestä tosi nätisti pöydällä, ei yhtään purnannu kopelointia vastaan ja tais jopa seistä koko ajan (en kyllä varmaksi muista...)
Maassa seisottaessa ite ehkä himpun mokasin, kun istui, nostin seisomaan vaikka olisi kannattanu ihan reilusti kiepauttaa seisomaan uudestaan nätisti, eikä yritää seisottaa samassa paikassa väkisin.. en ollu ehkä tajunnu että siinä ei tarvii olla koko ajan tismalleen samoilla jalansijoilla, vaan tarpeen mukaan ottaa uudestaan. No nyt tiedän senkin. Sit vielä edes takas, silloin Mila tais peitsata vähän, mutta sain korjattua takas raville.
Sit tulikin jotain nauhoja käteen ja Anne ja Gabriel kans kehään ja mä olin jo ihan ulalla. Valittiin siis ROP-pentua ja en hokassu/tienny että missä järjestyksessä ois pitäny mennä, niin menin sit eellä vaikka piti mennä vasta jälkimmäisenä. Mila vähän kyttäili Gabrielia takana, ja ei liikkunu enää niin nätisti. ja sit tulikin taas jotain rusetteja. Gabriel oli ROP ja Mila VSP.

Vähän ehkä toikkaroin missä sattui ja en ollu ihan perillä mitä tapahtu millonkin ja kenen pitäs mennä ja missä järjestksessä, mutta mitään katastrofaalista ei onneksi tapahtunut ja nyt taas tiedän enemmän missä pitää tehdä mitäkin (ehkä) :)
Molemmille tuli taas paljon hyvää kokemusta!

Katseltiin vielä kehä loppuun, jossa siis Pela-äippä oli ROP ja Fanni PN2 ja sai sertin ja tuli muotovalioksi! Onnittelut!
sit vielä palkinto pytty hakemaan ja myynti kojun kautta kotia. Matkaan tarttui nahkanen talutus hihna ja vähän herkkuja Milalle.

Kotiin tullessa käytiin vielä pikaisesti kattoo agi-kisoja, jossa kaveri taas kisaamassa, ennen kuin kiiruhdin rippijuhliin, tallille ja taas lenkille. Nyt alkaa olla itse kukin jo aika väsy...

Lyhyesti vielä eilisistä agiharkoista kuitenkin.
Itsenäisesti otetiin keppeja ja rengasta, ihan ok, vähän meinaa keskittyä liikaa ympäristöön kuin itse suorittamiseen, mutta meni kyllä
Puomia mentiin taas, ja nyt saa jo juosta aika reippaasti itekin ainakin puoleen väliin jotta pysyy matkassa mukana, ja tällä kertaa ei haahuillu kertaakaan edestakas.
Uutena esteenä oli pussi, jota mentiin niin että pussia nostettiin niin että läpi näki, meni hyvin kunnes yritettiin mennä niin että pussi oli alhaalla jolloin tuli takas. Kerta otettiin vielä niin että valoa näky tunnelin pääs, ja jätettiin asia hautumaan ensi kertaan. Ihan kivaa oli taas.

Mutta nyt huilimaan...
-mervi-

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut uudesta aluevaltauksesta, ja sijoituksesta!
Siitä se lähetee ;D

- itu, nasu & pumba -

sari kirjoitti...

Onnittelut hienosta suorituksesta teille molemmille vielä kerran!

Meillä sama (eka kerta näyttelyssä) on edessä 26.5. täällä H:gissä... Yikes, kyllä maar kauhistuttaa ainakin mamia!
:-)

Onneksi Fenja on niin hyvähermoinen otus, ettei sen esiintymistä tarvi jännittää, ainoastaan esittäjän kokemattomuutta.

T: Sari ja karvakopla

Mervi kirjoitti...

Kiitos Itulle ja Sarille, ja kyllä se hyvin menee teilläkin!

Meillä on seuraava koitos kesäkuun alkupuolella jolloin ollaan jo junnuja ja kehässä yhtä aikaa varmaan siis muitakin... uus jännityksen paikka taas!

rapsutuksia kaikille, Nasulle ja Pumballe, Fenjalle, Peetulle ja Kikille!

Mervi ja Mila

Adeina kirjoitti...

Onnittelut hienosta näyttelystartista :D Teillä on selvästi ollut kiva ja jännittävä päivä :)