torstai 29. marraskuuta 2007

Viimeiset liidot ennen taukoa

Eilen oli viimeiset agiharkat ennen parin kuukauden taukoa. Ohjaajat halusivat pitää joulu ja tammikuun taukoa harkkojen pitämisestä. Toisaalta ihan ymmärrettävää, keväästä asti harkat olleet joka viikko. Samalla menee joulutauko ja toivottavasti pakkastauotkin. (Tietty helmikuu pakkasia ja sit alkaa meillä juoksu kun kelit lämpenee...toivotaan että ei).

Kuitenkin ensin jotain viime viikon harkoista. Silloin otettiin taas yksittäisiä esteitä. Pussi meni ihan hyvin, alkuun jänskätti ja piti vähän nostaa kangasta että uskalsi läpi tulla. Mutta siitäkin saatiin muutamia hyviä toistoja tehtyjä.
Rengas oli kans treenattavana. Ensin ajattelin koittaa meniskö ilman että hyppysiivekket olisi estämässä että ei menisi renkaan ohi. Meni ohi ja laitoin siivekkeet takas, parempi kai treenata vielä noin. Sinänsä renkaassa ei muuta ongelmaa, tosin kerran hyppäs päin rengasta, kopsahdus vaan kävi, meni kyllä uudestaan heti ettei mitään kammoo ainakaan jääny.
Kepeissä oli ensimmäistä kertaa kaikki 12. Mila meni hyvin, ei välttämättä tarvii kädellä näyttää kuin aloitus ja kulkea rinnalla ja käskyttää. Jotakin me osataan :) Täytyyhän sen jossakin kyllä näkyäkin että ollaan jos ei päivittäin niin viikottain treenattu kotona. Mutta lisää treeniä vaan siihenkin, ja nyt sit sitä että alkaa hakemaan itse aloitusväliä.
Lisäksi aloitettiin sylikäännöksen harjoitteleminen, pyöräyteltiin koiraa molemmilla sivuilla namin voimalla. Mila pyörii hyvin molempiin suuntiin, oli vaan niin ahne nakkien perään että multa meinäs mennä sormet.

Tällä viikolla meillä oli taas radan pätkä johon ite suunniteltiin ohjaus. Alku oli hyppy ja puomi, Mila menee puomin jo aika vauhdikkaasti. Pysähtyy kontaktille, mutta saattaa lähteä maahan ilman lupaa, tätä toivottavasti pääsen treenaa joskus kotona jos vaan isi mulle sen A:n tekis.
Sitten 3 hyppyä jotka 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden muodostaen puoli ympyrän. Meni hyvin, ekalla kerralla menin ite turhan lähelle keskimmäistä hyppyä jolloin kiersi sen hypyn takaa, toisella kerralla näytin vain kädellä ja meni oikein.
Hyppyjen jälkeen valssi ja koira putkeen, meni ok, en muista tais tulla vähän kiire. Putki teki lopussa 90 asteen kulman ja takasin putken alkuun päin hyppy ja pussi suorana linjana. Vähän jänskätin meneekö pussiin mut hyvin tuli jo ekalla kerralla läpi.
Pussin jälkeen muuri ja kahden aiemman hypyn kautta takaisin puomille ja viimeiselle hypylle.
Ihan kiva tehtävä, joutuu jo vähän ite miettimään mitä tekee. Tosin ohjaajat kerto ennen toista kierrosta mitä korjata. Mila irtoaa hyvin sivusuunnassa mutta ei taas eteenpäin, sen takia en esim. uskalla putkeen lähettää niin että ite tekisin takaa leikkauksen. Sitä pitäisi nyt tauon aikana kotona treenata samoin kuin niitä kontakteja. Ihan hyvä mieli jäi treeneistä, kyseltiin kyllä että mitä me nyt tehdään kaikki keskiviikko illat, kuulemma levätään ja kerätään motivaatiota. Siitä ei kyllä ole ollut pulaa meistä kummallakaan.
Tosin nyt su olis möllikisat jossa meille olis varmaan oma aloittelijoiden luokka, katsotaan mennäänkö...jos vaikka ääni olisi siihen mennessä palautunut, nyt mä lähinnä pihisen. Eikä ole edes kurkkukipeä tai yskä.

Muuten arki menee varsin lepposasti. En ole enää juurikaan Kuopios käyny, huomenna tod.näk. viimesen kerran opiskelujen takia. Lopputyötä oon aamupäivät vääntäny ja Mila käy vähän väliä vieressä kerjää huomiota. Nyt kun olis ahkera voisi ehkä päästä oikeasti viettämään joululomaa...:)

-mervi-
ai niin, tutun koira oli saanu Jyväskylästä kennelyskän :( Onneksi meille ei tainnut tautia sieltä tarttua. Armille paranemisia :)

Ei kommentteja: